Keskustan sääntömääräinen puoluekokous järjestetään 4.-6.9.2020 Oulussa.

Keskustan puoluehallitus päätti 13.8.2020 muuttaa syyskuun alussa pidettävän puoluekokouksen järjestelyjä niin, että kokous järjestetään alueellisesti hajautetulla mallilla. Oulu toimii kokouksen pääpaikkana.

Alueelliset etäpisteet jaetaan pääsääntöisesti maantieteellisiin piirijärjestöihin. Piirejä voidaan myös yhdistää, jos sujuvat järjestelyt ja vaalisalaisuuden varmistaminen sitä vaativat.

-Keskusta haluaa tehdä puoluekokouksesta kaikin mahdollisin keinoin turvallisen ja samalla vastata kasvavaan huoleen puoluekokoukseen osallistumisesta. Tällä tänä aamulla päätetyllä mallilla pystymme toteuttamaan kokouksen tämän hetkisen ymmärryksen mukaan parhaalla mahdollisella tavalla, samalla laajan järjestödemokratian, toteaa puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen.

-Toki yleisötapahtumien rajoituksista syyskuulle ei vielä tiedetä, muutoksia voi siis vieläkin tapahtua. Toivomme tietenkin, että kokous pystytään näin läpi viemään ja koronatilanne on hallinnassa, Pirkkalainen jatkaa.

Puoluekokoukseen on ilmoittauduttava ennakkoon viimeistään 28.8.2020. Ennakkoilmoittautumisen yhteydessä on ilmoitettava, osallistuuko puoluekokoukseen Oulussa vai oman piirinsä mukaisessa alueellisessa etäpisteessä. Päivitetty ennakkoilmoittautuminen avataan mahdollisimman pian.

Katso ohjeet kaikille turvallisesta kokouksesta.

Ennakkoilmoittautuminen vaaditaan

Puoluehallitus on kokouksessaan 23.6.2020 päivittänyt puoluekokouksen kutsua, päättänyt vaatia kokoukseen ennakkoilmoittautumista, päättänyt päivittää kokousjärjestelyjä viranomaisohjeiden mukaisesti sekä laatinut ohjeistusta kokousedustajille kaikille turvallisen puoluekokouksen takaamiseksi.

Puoluekokouksessa noudatetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä THL:n laatimaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokoontumisten yhteydessä sekä julkisten tilojen käytössä. Tuon ohjeen mukaisesti puoluekokoukseen ei saa tulla, jos on mitään koronaviruksen sairastamiseen viittaavia oireita.

Puoluehallitus pidättää oikeuden muokata kokousjärjestelyitä sen mukaisesti, kun viranomaisten ohjeet tilaisuuksien järjestelyistä, rajoittamistoimenpiteistä sekä koronavirustartuntojen ehkäisemisestä muuttuvat.

Ennakkoilmoittautumisen yhteydessä on ilmoitettava, onko äänivaltainen kokousedustaja ja minkä jäsenyhdistyksen äänivaltaa käyttää. Ennakkoilmoittautumisen yhteydessä on jätettävä yhteystiedot kokoukseen saapumisohjeiden toimittamista varten. Jos puolueen jäsenyhdistyksen edustajan valtakirjaa ei ole lähetetty piiriin ennakkotarkastukseen, on edustajan jätettävä se tarkastettavaksi ennakkoilmoittautumisen yhteydessä tai toimitettava se omaan piiriin ennen ennakkoilmoittautumisen päättymistä.

Myös epävirallisten kokousedustajien on ilmoittauduttava ennakkoon. Koronaviruksen vuoksi joudumme rajaamaan kokouksen seuraamisen vain Keskustan jäsenille. Kokousta seurataan Oulussa, Ouluhallista erillisessä tilassa, screeniltä.

Ennakkoilmoittautuminen päättyy perjantaina 28.8.2020.

Ennakkoilmoittautuminen

Ennakkoilmoittautumisen pystyy tekemään joko yksittäin tai täyttämällä samalla kertaa koko seurueen tiedot. Jos varaat samalla maksullisia ruokailuita (vain viralliset puoluekokousedustajat), niin kaikki tilaukset maksetaan yhdellä kertaa lomakkeen viimeisellä sivulla.

Ennakkoilmoittautumisen tiedot toimitetaan myös lomakkeella valittuun piiriin. Huomiona kuitenkin, että piirillä voi olla myös omia ilmoittautumisia koskien majoituksia ja yhteiskyytejä.

HUOM! Kaikki ilmoittautuneet saavat elokuussa tunnuksen, jolla pääsee kirjautumaan puoluekokouksen mobiilisovellukseen. Mobiilisovelluksesta löytyy kaikki puoluekokoukseen liittyvä ajantasainen info.

Virallinen puoluekokousedustaja: varaa ruokailut etukäteen

Ennakkoilmoittautumisen yhteydessä voi viralliset puoluekokousedustajat varata ja maksaa lauantain lounaan ja sunnuntain eväspussin. Näitä ei voi enää myöhemmin kokouspaikalta ostaa.
Lisäksi kokouspaikalla Ouluhallissa on kahvilapalvelut jokaisena päivänä. Kahvilasta saa kahvin ja teen lisäksi pientä makeaa ja suolaista sekä virvokkeita.

Kokouksen seuraajille, joiden paikka on muualla kuin Ouluhallissa, emme valitettavasti pysty ruokailuja järjestämään.

Ruokailuja varatessa valitaan myös jo ruoka (liha/kasvis). Jos sinulla on allergioita, niin ilmoitathan ne samalla.

Peruutusehdot:
Maksut ruokavarauksista palautetaan ainoastaan lääkärintodistusta vastaan ja vähäntäen käsittelykulut (5€).
Mikäli peruutus tehdään 14.8.2020 jälkeen, maksua ei palauteta.
Suosittelemme matkavakuutusta, joka sisältää peruutusturvan.

Puoluekokoukseen ilmoittautuminen hetkellisesti suljettuna

EtusivuPuoluekokous 2020