Siirry sisältöön

Uutisia puoluekokouksesta

Keskustan Jyväskylän puoluekokouksen kannanotto 16.6.2024: Jokainen nuori tarvitsee turvallisen aikuisen
Keskustan mielestä jokainen nuori tarvitsee arkeensa vähintään yhden turvallisen aikuisen. Yksikin kiusattu, syrjäytynyt tai koulusta pudonnut nuori on sivistysliike keskustalle liikaa. Keskusta edellyttää toimivaa oppilashuoltoa ja haluaa vahvistaa sitä.
16.6.2024 / Uutiset
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko poliittinen katsaus Keskustan puoluekokous 15.6.2024
Olen edessänne puhumassa viimeistä kertaa tämän hienon puolueen puheenjohtajana. Risteyksessä. Viime vuosien yksi hienoimmista kirjoista on Tommi Kinnusen Neljäntien risteys. Kirja kertoo monen sukupolven mittaisen suomalaisen sukutarinan. Neljäntien risteys on oikeasti yhä olemassa, kirjailijan synnyinseudulla Kuusamossa. Kaikki paikalliset siellä vaarojen maisemissa tuntevat risteyksen. Yksi tie vie Ouluun, yksi Lopottiin. Yksi rantaan, yksi kirkkoon. Minne tiet vievät tästä Keskustan risteyksessä? Meidän risteyksessä on kai yksi tie vie vasemmalle, yksi oikealle. Yksi menneeseen, yksi tulevaan.
15.6.2024 / Uutiset

Kokouksen päätökset ja tallenteet

 Puoluekokouksen käsittelemät ohjelmalliset tavoitteet kunta- ja aluevaaleihin
Puoluekokouksen hyväksymät tavoitteet muotoutuvat puolueen ohjelmatyössä marraskuun puoluevaltuuston kokouksessa hyväksyttäviksi kunta- ja aluevaaliohjelmiksi.

Kuntavaalien ohjelmalliset päätavoitteet: Tavoitteena hyvinvoivat ihmiset, elävät kunnat ja kestävä kuntatalous  

Aluevaalien ohjelmalliset päätavoitteet: Ihmisen hyvinvoinnin edistäminen toiminnan lähtökohdaksi 

Suunta Suomelle -tilannekuva
Puoluekokouksen hyväksymä Suunta Suomelle -tilannekuvapaperi sisältää ne isommat kysymykset, jotka Suomessa pitää ratkaista ja joihin Keskusta lähtee hakemaan ratkaisuja seuraavan kahden vuoden aikana.

Tilannekuvapaperi toimii kahden vuoden aikana pohjana keskustajärjestöjä ja jäsenistöä osallistavalle ohjelmatyölle, jonka päätteeksi hyväksytään varsinainen Suunta Suomelle -ohjelmapaperi vuoden 2026 puoluekokouksessa. Tämä puolestaan muodostaa käytännössä Keskustan päätavoitteet 2027 eduskuntavaaleihin, niitä seuraavalle vaalikaudelle ja monelta osin pidemmällekin tähtäimelle.

Suunta  Suomelle


Poliittinen kannanotto
Jokainen nuori tarvitsee turvallisen aikuisen


Puoluekokoukselle saapuneet aloitteet
Puoluekokoukselle saapuneet aloitteet ja vastaukset niihin 

***

Perjantaipäivän tallenne Youtubessa

Lauantaipäivän tallenne Youtubessa

Sunnuntaipäivän tallenne Youtubessa 

Antti Kaikkonen on  Keskustan puheenjohtaja

Annetut äänet:
Antti Kaikkonen 1368
Tuomas Kettunen 308

Varapuheenjohtajiksi on valittu Hilkka Kemppi, Tuomas Kettunen ja Markus Lohi

Annetut äänet:
Hilkka Kemppi 1350
Tuomas Kettunen 955
Markus Lohi 892
Petri Roininen 558
Vesa Kallio 502
Joonas Könttä 429
Päivi Mononen-Mikkilä 321

Hilkka Kemppi

Tuomas Kettunen

Markus Lohi

Jyväskylän puoluekokouksen lippumarssin valmistautuminen. Puolueen lippua pitelee Petri Honkonen, vierellä myös kansallispuvussa Antti Siika-aho
Keskustan sisarjärjestöjen lippujen kantajat kansallispuvuissa valmistautumassa lippujen sisääntuloon Jyväskylän puoluekokouksen kokouspaikan pihalla
Valtioneuvos Matti Vanhanen pitelee Suomen lippua Jyväskylän puoluekokouksen aloitusjuhlassa, Maamme-laulu alkaa.
Kaksi pientä tyttöä puhaltelemassa saippuakuplia Jyväskylän puoluekokouksen kokouspaikan pihalla.
Valtioneuvos Matti Vanhanen on saanut onnittelukukat Jyväskylän puoluekokouksessa ja pitää kiitospuhetta.
Puheenjohtaja Annika Saarikko halaa valtioneuvos Matti Vanhasta Jyväskylän puoluekokouksessa
Iloista naurua Jyväskylän puoluekokouksessa
Jyväskylän puoluekokouksen osanottajia. Piirien istumapaikkoja osoittavat rantaliput.
Keskustan Jyväskylän puoluekokouksen yleisö seuraa Annika Saarikon aloituspuhenevuoroa puoluekokouksen perjantaina.
Väistyvä puheenjohtaja Annika Saarikko ja uudeksi puheenjohtajaksi valittu Antti Kaikkonen halaavat.
Jyväskylän puoluekokouksen osanottajia keskustelemassa kokouksen infon edessä.
Kaksi kansallispukuista rouvaa ja kolmas punaisessa takissa. Keskustan Jyväskylän puoluekokouksen osanottajia.
Kokouksen osanottaja kuvaa omalla puhelimellaan puoluekokouksen puheenjohtajalavan suuntaan.
Tapaamishalaus Jyväskylän puoluekokouksessa
Varapuheenjohtajiksi valitut Hilkka Kemppi, Markus Lohi ja Tuomas Kettunen heiluttavat onnittelukimppujaan Jyväskylän puoluekokouksessa
Jyväskylän puoluekokouksen osallistujia osallistumassa äänestykseen vihreiden ja punaisten äänestyslippujen kera.
Jyväskylän puoluekokouksen osallistujia osallistumassa äänestykseen vihreiden ja punaisten äänestyslippujen kera.
Hallituksen linja romuttaa kotimaisen turpeen energiakäytön vuoteen 2030 mennessä ⚡️

Samalla vaarantuu kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus 🌱 joka tuo riskin suomalaiselle ruuantuotannolle. 🚜🌾

...

78 6
"Sodan ajan joukkojen vahvuutta on kasvatettava 50 000 sotilaalla", linjaa Keskustan puheenjohtaja ja entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen 🇫🇮

...

61 0
Tämän maan rakentaneet ansaitsevat arvokkaan vanhuuden. Paina 💚, jos olet samaa mieltä.

Vanhustenhoivan epäkohdat ovat nousseet viime kuukausina vakavasti esiin, ja tilanne on monin paikoin huolestuttava. Siksi Kaisa Juuson seuraajan kiireellisin tehtävä on laittaa vanhustenhoiva kuntoon. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään vanhenemista Suomessa.

Pelastetaan palvelut! 💚💪

...

246 9
1800 työhakemusta eikä vieläkään töitä. Tämä ei ole se Suomi, jonka tavalliset suomalaiset ansaitsevat❗️

Nyt tarvitaan rohkeita päätöksiä, joilla saadaan suomalaisille töitä. Keskustan haluaa rakentaa tulevaisuutta, joka on täynnä työmahdollisuuksia 🇫🇮🍀

...

62 1
Hyvää fiilistä, pieniä iloja ja sopivasti rentoutumista tähänkin päivään! Mitä aiot tehdä? ☀️💚

...

101 2
Keskustalaiset taistelevat tavallisten ihmisten, yritysten ja kuntien puolesta 🍀 

Suomen suurtyöttömyyden vuoksi lähes jokainen tuntee jonkun työttömän, ellei itse jo ole sellainen. Keskusta sallisi edes pienimuotoisen kannattavan työnteon myös työttömille. Samoin Keskusta haluaisi tukea tavallisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä työllistymään ja työllistämään. 

Kuntien suhteen linja on sama: kunnan elinvoima ei ole kiinni sen koosta. Hallituksen linja on kaikissa kolmessa asiassa päinvastainen: kokoomus-persuhallitus haluaa tukea vain ennestään rikkaita, vain suuria yrityksiä ja ajaa pienet kunnat väkisin kuolemaan.

Lue lisää eduskuntaryhmän viikkarista, linkki biossa ☝️

...

61 1
Suomalainen työ muuttaa maailmaa, jos sille annetaan mahdollisuus! Katso esimerkki 👀👇

Tux — © Larry Ewing

...

133 5

Keskusta Facebookissa

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

Tulos tai ulos, pääministeri Orpo! 🫵 Katso Kaikkosen terveiset Orpolle 👀

Orpon hallituksen tulostavoite oli 100 000 uutta työpaikkaa. Tulikin 100 000 uutta työtöntä.

Nyt pitää kysyä: tulos vai ulos?
... Näytä enemmänNäytä vähemmän

Katso Facebookissa
View Comments likes love haha wow sad angry 524 Shares: 28 Comments: 116

Näin sen pitäisi mennä! 🍀🇫🇮 Lue lisää Keskustan eduskuntaryhmän viikkarista, linkki kommenttikentässä 👇 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän

Näin sen pitäisi m

On aika ryhtyä kunnioittamaan tämän maan vanhuksia! Jaa video, jos olet samaa mieltä. 💚 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän

Katso Facebookissa
View Comments likes love haha wow sad angry 343 Shares: 24 Comments: 54

Nyt tippui iso uutinen: valtionvarainministeri Purra hylkäsi itäisen Suomen❗️👎

Keskusta on ajanut Suomeen erityistalousalueita, jotka sisältäisivät toimia alueiden kuten itäisen Suomen työllisyyden ja elinvoiman nostamiseksi. Lupauksista huolimatta valtionvarainministeri Riikka Purra ilmoitti juuri äsken, ettei näitä ole tulossa.

Muista: tämä hallitus ei aja koko Suomen asiaa. Sitä tekee vain yksi puolue 🍀💚
... Näytä enemmänNäytä vähemmän

Katso Facebookissa
View Comments likes love haha wow sad angry 1255 Shares: 43 Comments: 141

Hallitus lisää alkoholin saatavuutta vauhdilla asiantuntijahuolista huolimatta. ⚠️🍺
Miksi alkoholipolitiikkaa tehdään talous edellä, kun kyse on ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista? 💶
... Näytä enemmänNäytä vähemmän

Katso Facebookissa
View Comments likes love haha wow sad angry 673 Shares: 32 Comments: 213

Lisää työmahdollisuuksia suomalaisille! Paina 👍, jos olet samaa mieltä.

Nyt avoimet työpaikat ovat vähissä ja työttömyys on karulla tasolla – suunta on käännettävä. Tarvitaan rohkeita päätöksiä, joilla syntyy uusia työpaikkoja ja usko tulevaan vahvistuu.

Töitä suomalaisille. 🍀
... Näytä enemmänNäytä vähemmän

On niillä vaan iso ero! 🇫🇮🚀 Kummalla itse uskot syntyvän kasvua ja töitä suomalaisille? Kommentoi alle 👇 ... Näytä enemmänNäytä vähemmän

On niillä vaan iso

Hallituksen linja romuttaa kotimaisen turpeen energiakäytön vuoteen 2030 mennessä ⚡️

Samalla vaarantuu kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus 🌱 joka tuo riskin suomalaiselle ruuantuotannolle. 🚜🌾
... Näytä enemmänNäytä vähemmän

Katso Facebookissa
View Comments likes love haha wow sad angry 572 Shares: 23 Comments: 82

"Sodan ajan joukkojemme vahvuutta on kasvatettava 50 000 sotilaalla", linjaa Keskustan puheenjohtaja ja entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen 🇫🇮

Kaikkosen mukaan Suomi on eurooppalaisessa vertailussa vahva sotilaallinen toimija, mutta muuttuvassa turvallisuustilanteessa puolustuskykyä on tarpeen vahvistaa edelleen.

Katso lisää kommenttikentän linkistä 👇👀
... Näytä enemmänNäytä vähemmän

Sodan ajan joukkojem
Katso Facebookissa
View Comments likes love haha wow sad angry 536 Shares: 10 Comments: 115

Tämän maan rakentaneet ansaitsevat arvokkaan vanhuuden. Paina 👍, jos olet samaa mieltä.

Vanhustenhoivan epäkohdat ovat nousseet viime kuukausina vakavasti esiin, ja tilanne on monin paikoin huolestuttava. Siksi Kaisa Juuson seuraajan kiireellisin tehtävä on laittaa vanhustenhoiva kuntoon. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään vanhenemista Suomessa.

Pelastetaan palvelut! 💚💪
... Näytä enemmänNäytä vähemmän

Tämän maan rakenta
Katso Facebookissa
View Comments likes love haha wow sad angry 3106 Shares: 36 Comments: 193
Lataa lisää
EtusivuPuoluekokous 2024