Yhdysvaltain presidentinvaaleista ja sen käänteistä keskustelemassa Ulkopoliittisen instituutin johtaja, Yhdysvaltojen asiantuntija Mika Aaltola sekä Keskustan varapuheenjohtaja, väitöskirjatutkija kansainvälisestä politiikasta Riikka Pakarinen.

Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Siponen nostaa uudeksi näkökulmaksi keskusteluun nuorten laajemman osallistamisen. Osallistamisen keinoiksi hän esittää äänestysikärajan laskemista ja koko ikäluokkaa koskevaa palvelusvelvollisuutta