Skip to content

Puheenjohtaja Annika Saarikon blogi: Kodeille laajemmin tukea lämmityslaskun pienentämiseen

Annika saarikko keskustakirjasto oodissa. Toimittajat ympäröivät häntä. Taustalla Keskustan logo roll-up

Vaikka toivotammekin lumen ja pakkaset tervetulleiksi, ei samaa voi sanoa lämmityslaskuista. Laskun loppusumma on pientaloasukkaalle huimaava, etenkin jos koti lämpiää öljyllä.

Moni miettiikin öljypannun vaihtamista uuteen ratkaisuun. Investointi kalustoineen ja töineen on monelle arvokas satsaus. Tarvitaankin valtiota tukemaan kotien vapaaehtoista siirtymää ulkomaisesta öljystä edullisempaan, kotimaiseen vaihtoehtoon.

Alkuun päästiin, kun 1. syyskuuta alkaen tuli mahdolliseksi hakea 2500 – 4000 euron tukea investoinnille uuteen lämmitysratkaisuun.

Tämä hallitusneuvotteluissa pohjustamamme vapaaehtoisen energiaremontin tuki on ollut menestys. Viikonloppuna Pirkanmaan ELY-keskuksen Vesa-Pekka Heikkilä kertoi Talouselämä-lehdelle, että hakemuksia on sisässä nyt noin 5 200, ja päätöksiä on annettu noin 1 200. Heikkilän mukaan avustusrahat riittäisivät 7 000–8 000 kiinteistöön, eli vielä parituhatta kotia mahtuu mukaan.

Määrärahat ovat siis loppumassa, juuri kun olemme päässeet vauhtiin.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä ehdottikin lauantaina, että suuntaisimme hankkeemme laajentamiseen yli sadan miljoonan euron potin Suomen kestävän kasvun ohjelmasta, joka rahoitetaan EU:n elvytysrahoilla. Näin saisimme autettua kymmeniätuhansia koteja siirtymään edullisempaan lämmitysratkaisuun. Ehdotus on Keskustalle tärkeä.

Esimerkiksi maalämpö, puu, ilma-vesilämpöpumppu ja kaukolämpö ovat hyviä vaihtoehtoja eri olosuhteisiin. Omassa kodissamme Varsinais-Suomessa siirryimme vaihtoehtoja vertailtuamme talon remontin yhteydessä ilma-vesilämpöpumppuun, jo ennen tätä uutta tukimuotoa.

Olennaista on, että eurot pysyvät Suomessa, päästöt laskevat ja asumisen kulut pienenevät. Ketään ei pidä pakottaa mylläämään kotinsa ratkaisuja, mutta tukea halukkaille on syytä olla tarjolla. Kuten olemme huomanneet, kysyntää on.

Asia on keskustalaisille erityisen tärkeä, koska siinä yhdistyy monta pysyvää tavoitettamme: Edullisempi asuminen, ympäristöystävällisyys, ja kotimaisen työn sekä yrittäjyyden tukeminen. Ulkomaisen fossiilisen energian tilalle ajamme kotimaista, uusiutuvaa energiaa.

Kyse on myös pientaloasujan elämisen edellytyksistä. Asumisen kohtuulliset kulut, nettiyhteyden toimivuus, teiden kunto ja peruspalvelujen saatavuus ovat toimivan arjen perusedellytyksiä. Kaikkia näitä on edistettävä.

Maanteiden päällystämiseen satsaamme nyt runsaasti. Työtä riittää myös verkkoyhteyksissä. Operaattorit ovat netin osalta pääroolissa, valtion tehtävä on varmistaa suomalaisten reilu kohtelu. Kestävän kasvun ohjelmalla on tarvittaessa vauhditettava uusien lämmitysratkaisujen lisäksi myös huippunopeuden yhteyksien leviämistä koteihin koko maassa.

Asumisen edellytyksiä on rakennettava koko Suomeen. Etätyön, yrittämisen, opiskelun ja digipalveluiden mahdollisuudet eivät saa jäädä pätkivästä netistä kiinni. Tavoittelemme Suomea, jossa yhä useampi voi työskennellä missä tahansa. Kunnon netti tarvitaan kaikkien suomalaisten ulottuville, kohtuuhintaan.

Annika Saarikko

Annika Saarikko

Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja (Varsinais-Suomi)

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPuheenjohtaja Annika Saarikon blogi: Kodeille laajemmin tukea lämmityslaskun pienentämiseen