Siirry sisältöön

Keskustan Ovaska aikaistaisi perustulokokeilua

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

– Työttömänä on jo lähes puoli miljoonaa suomalaista. Nuorten- ja pitkäaikaistyöttömyys pahenevat. Lisäksi työttömyyserot Suomen eri osien välillä kärjistyvät. Joillain paikka- ja seutukunnilla työttömyys on jo 1990-luvun lukemissa. Nyt tarvitaan välittömiä toimia, Ovaska sanoo.

Perustulokokeilu on sovittu toteutettavaksi vuoden 2017 alusta alkaen. Ovaska aloittaisi kokeilun jo ensi vuoden alussa.

– Perustuloa voitaisiin Keskustan ennen viime eduskuntavaaleja esittämän mukaisesti kokeilla esimerkiksi syrjäisellä, korkean työttömyyden seutukunnalla, teollisuuden rakennemuutoksen kohteeksi joutuneella paikkakunnalla ja suuren kaupungin asuinalueella, jossa on korkea työttömyys, Ovaska esittää.

Tärkeintä on pikaisesti selvittää, millaiset kokeilut ovat perustuslain mukaan mahdollisia, ja arvioida millaisilla kokeiluilla päästään parhaisiin tuloksiin.

Ovaska olisi myös valmis nostamaan työttömyysturvan suojaosuutta, jotta yhä useammalla työttömällä olisi mahdollisuus ottaa vastaan edes lyhytaikaista työtä ilman pelkoa tukien menettämisestä.

– Meidän on tehtävä nyt yhdessä kaikki mahdollinen sen puolesta, että ihmisille saadaan töitä. Se on kohtalonkysymys Suomen tulevaisuuden kannalta.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Oppimisen ongelmiin puututtava heti koulutien alussa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa vahvistaa lasten perustaitoja ja ehkäistä syrjäytymistä jo varhaisessa vaiheessa koulupolkua. Kaikkosen mukaan nuorten kasvava työttömyys ja heikentynyt usko tulevaisuuteen vaativat toimia, jotka ulottuvat työmarkkinoita laajemmalle.
15.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Ovaska aikaistaisi perustulokokeilua