Siirry sisältöön

Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä Annika Saarikko: Ensi- ja turvakoti tarvitaan jokaiseen maakuntaan

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Suomi on väkivaltainen maa, jossa moni nainen on turvattomassa asemassa henkisen ja fyysisen väkivallan vuoksi. Euroopan Unionin perusoikeusviraston vuonna 2014 tekemän tutkimuksen mukaan liki joka kolmas 18-74-vuotias suomalainen nainen on joutunut nykyisen tai entisen kumppanin fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi.

Tarvitaan varhaista puuttumista ja väkivaltakierteen syntymisen ehkäisyä sekä riittävä määrä ensi- ja turvakoteja eri puolille Suomea.

YK:n tasa-arvoelin CEDAW-komitea on toistuvasti huomauttanut, ettei Suomessa ole kansainvälisten suositusten mukaista määrää turvakotipaikkoja. Lisäksi Suomen allekirjoittama Euroopan neuvoston yleissopimus velvoittaa perustamaan väkivallan ehkäisyyn ja uhrien tukemiseen paikallisia ja alueellisia pistäytymiskeskuksia.

Soteuudistus antaa meille mahdollisuuden uudistaa palveluja ja panostaa entistä enemmän ennalta ehkäisevään toimintaan. Lähipalveluina tulisi tarjota matalan kynnyksen palvelupisteitä, joihin voi tulla nimettömänä ja ilman ajan varausta. Jokaisessa maakunnassa tulee olla myös riittävästi jatkossa ensi- ja turvakotipaikkoja avun tarvitsijoille.

Ensikotien merkitys on myös lastensuojelun kannalta suuri. Niissä tuetaan kasvua vanhemmiksi.

Tänään vietetään eri puolilla maailmaa YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Suomessa se on saanut nimen Valoa, ei väkivaltaa –päivä Kansallisen väkivaltaobservatorion järjestämän kampanjan ja tapahtumien mukaan.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Lohi: Vuodesta tulossa talouden ”annus horribilis” – Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu
Keskustan varapuheenjohtaja sekä eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi toteaa vuodesta olevan tulossa talouden ”annus horribilis” – Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu.
3.12.2025 / Uutiset
Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen: Keskeiset toimijat samaan pöytään rauhan saavuttamiseksi Ukrainaan
Keskustan puheenjohtaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Antti Kaikkonen käsitteli Ukrainan rauhanprosessin tilannetta ulko- ja turvallisuuspoliittisessa katsauksessaan keskustan järjestämässä seminaarissa.
27.11.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetNaisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä Annika Saarikko: Ensi- ja turvakoti tarvitaan jokaiseen maakuntaan