Siirry sisältöön

Lintilä: Biokaasuklusteri vauhdittamaan vihreää siirtymää

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) haluaa synnyttää Suomeen klusterin edesauttamaan biokaasun tutkimushankkeita, tuotantoa, koulutusta ja liikennekäyttöä. Siikalatvalla paikallisen biokaasulaitoksen avajaisissa maanantaina puhunut Lintilä katsoo, että Pohjois-Pohjanmaalla olisi erinomaiset edellytykset toimia biokaasuklusterin veturina.

-Vihreä siirtymä tarkoittaa käytännössä sitä, että biokaasulle ja biotaloudelle laajemmin avautuu valtava mahdollisuus. Erityinen klusteri toimisi erinomaisena veturina myös kysynnän vauhdittamiseksi.

Lintilä muistuttaa, että Biokaasua on jo tuettu taloudellisesti sekä edistetty monin eri tavoin. Erityinen klusteri tukisi hyvin Juha Sipilän hallituksen ja nykyisen hallituksen aikana liikkeelle laitettuja toimia.

-Jakeluinfrastruktuuritukea on lisätty, biokaasutankkausasemiin aiemmin varattu tukimäärä tuplattiin kolmeen miljoonaan euroon ja samoin biokaasun energiatuen myöntämisvaltuutta on kasvatettu. Biokaasun sisällyttäminen jakeluvelvoitteen piiriin on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä ja muutoksen pitäisi astua voimaan vuoden 2022 alusta lukien. Muutos tuo merkittävän uuden kannustimen biokaasun liikennekäytölle.

Lintilä toteaa myös, että panostukset bio- ja kiertotalouteen luovat pohjaa alueiden talouden kasvulle. Lintilän mukaan avainroolissa ovat kuntien tulevat päättäjät.

-Kuntapäättäjien myötämielisyydellä ja tulevaisuususkolla on valtava merkitys sille, että syntyy uusia tuotantolaitoksia, uusia työpaikkoja ja siten uusia veroeuroja. Tästä myönteisestä elinkeinopolitiikasta on kyse myös parhaillaan käynnissä olevissa kuntavaaleissa.

Mika Lintilä

Mika Lintilä

Kansanedustaja (Vaasa)

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Oppimisen ongelmiin puututtava heti koulutien alussa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa vahvistaa lasten perustaitoja ja ehkäistä syrjäytymistä jo varhaisessa vaiheessa koulupolkua. Kaikkosen mukaan nuorten kasvava työttömyys ja heikentynyt usko tulevaisuuteen vaativat toimia, jotka ulottuvat työmarkkinoita laajemmalle.
15.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetLintilä: Biokaasuklusteri vauhdittamaan vihreää siirtymää