Siirry sisältöön

Pylväs, Kalli ja Ovaska Keskustan eduskuntaryhmän johtoon, Vanhanen puhemiesehdokas

Keskustan eduskuntaryhmä on valinnut kansanedustaja Juha Pylvään jatkamaan eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Pylväs edustaa Oulun vaalipiiriä.

Eduskuntaryhmän ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Eeva Kalli Satakunnan vaalipiiristä.

Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin äänestyksen jälkeen kansanedustaja Jouni Ovaska Pirkanmaan vaalipiiristä. Vaalissa toisena ehdokkaana oli kansanedustaja Hanna-Leena Mattila Oulun vaalipiiristä. Mattila on toiminut aiemmin toisena varapuheenjohtajana.

Eduskuntaryhmän ehdokas eduskunnan puhemieheksi on kansanedustaja Matti Vanhanen. Hän on toiminut aiemmin puhemiehenä, valtiovarainministerinä, pääministerinä ja puolustusministerinä. Vanhanen edustaa Uudenmaan vaalipiiriä.

Eduskuntaryhmän järjestäytymiskokouksessa 1.2. tehdyt valinnat olivat toisen varapuheenjohtajan valintaa lukuun ottamatta  yksimieliset.

Lisätietoja:
Timo Portaankorva
eduskuntaryhmän pääsihteeri
puhelin 040 590 7956

Matti Mönttinen

poliittinen asiantuntija, viestintävastaava
puhelin 045 136 3416

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Kaikkonen: Vanhustenhoivan leikkaukset väärin, työllisyystoimet riittämättömiä
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan hallituksen kehysriihessä on sekä myönteisiä että kielteisiä linjauksia. Kokonaisuus jää valitettavasti vaisuksi.
22.4.2026 / Uutiset
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kehysriihestä: Ajolähtö kahdella palolla, mutta huti tuli
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kommentoi hallituksen kehysriiheä seuraavasti: "Ajolähtö kahdella palolla, mutta huti tuli"
22.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen kaavailemat vanhustenhoivan lisäleikkaukset ovat väärä tie
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen arvostelee hallituksen kaavailemia sosiaalihuollon säästöjä, jotka kohdistuvat ikääntyneiden palveluihin ja asiakasmaksuihin.
18.4.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPylväs, Kalli ja Ovaska Keskustan eduskuntaryhmän johtoon, Vanhanen puhemiesehdokas