Siirry sisältöön

Norjan Keskustapuolueen vierailulla Suomeen esillä energia ja aluekehitys

Norjan Keskustapuolue vierailee Suomessa yli 70 –henkisen delegaation voimin. Mukana vierailulla on kaikkiaan seitsemän norjalaisministeriä sekä parikymmentä kansanedustajaa. Kokonaisuuteen liittyy sekä virallista että puolueiden välistä ohjelmaa.

Puolueiden edustajat keskustelivat mm. hallitusryhmän ja eduskuntaryhmän välisestä yhteydenpidosta, hallitustyöskentelyn dynamiikasta sekä kampanjointikokemuksista.

– Tarvitsemme enemmän pohjoismaista yhteistyötä valtioiden välille. Puolueiden välinen pohjoismainen yhteistyö täydentää valtiollista yhteydenpitoa. Tässä maailmantilanteessa tuntuu luontevalta tiivistää pohjoismaista yhteistyötä kaikilla tasoilla, totesi keskustan Annika Saarikko norjalaisvieraille.

Suomen ja Norjan keskustalaisia puolueita yhdistää sitoutuminen tasapainoiseen aluekehitykseen. Norjan valtiovarainministeri Vedum kertoi suomalaismedialle Norjan kokemusten alueellisesta opintolainahyvityksestä olleen hyvin myönteisiä.

– Olin iloinen kuullessani norjalaisten positiivisista kokemuksista. Tämän jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että alueellista opintolainahyvitystä kannattaa kokeilla myös Suomessa. Toivon muilta hallituskumppaneilta tukea tälle ehdotukselle käsillä olevissa budjettineuvotteluissa, vetosi Saarikko.

Norjan Keskustapuolueen puheenjohtaja Trygve Slagsvold Vedum toimii Norjan valtiovarainministerinä.

Saarikko ja Vedum tapasivat toisensa myös valtiovarainministereinä. Ministeritapaamisen aiheina olivat
nousseet energiahinnat, inflaatio sekä muuttunut turvallisuustilanne Euroopassa.

Ministereiden välisissä keskusteluissa käytiin läpi myös Norjan suunnitelmia rajoittaa sähköntuontia. Saarikko totesi tapaamisen jälkeen saamansa tiedon olleen helpottava.
– Norjalaisten sähkön riittävyyshuolet eivät välttämättä vaikuta Suomeen. Korostin keskustelussamme olevan tärkeää, että pohjoismainen yhteistyö jatkuu ja syvenee kaikissa asioissa, energia mukaan lukien, totesi Saarikko.

 

Lisätietoja:

Erityisavustaja Petra Schulze Steinen, puh. 040 671 7278

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Oppimisen ongelmiin puututtava heti koulutien alussa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa vahvistaa lasten perustaitoja ja ehkäistä syrjäytymistä jo varhaisessa vaiheessa koulupolkua. Kaikkosen mukaan nuorten kasvava työttömyys ja heikentynyt usko tulevaisuuteen vaativat toimia, jotka ulottuvat työmarkkinoita laajemmalle.
15.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetNorjan Keskustapuolueen vierailulla Suomeen esillä energia ja aluekehitys