Siirry sisältöön

Keskustan puoluesihteeri Pirkkalainen: Kokoomuksen väylävedätys on vastuutonta vaalipuhetta ja tolkutonta talouslinjaa

Puheenjohtaja Orpo on kertonut kokoomuksen linjan olevan, että puolue toteuttaisi yhteensä noin 10 miljardia maksavat kolme suurta raidehanketta eteläiseen Suomeen (Savon Sanomat 25.3.).

Alkuvuodesta julkistettu laaja selvitys kertoo, ettei näihin hankkeisiin ole näköpiirissä muuta kuin veronmaksajien rahaa. Useamman ministeriön asiantuntijat arvioivat, etteivät hankkeet ole taloudellisesti perusteltavissa. Yhden minuutin säästölle hintaa tulisi satoja miljoonia euroja. Asiantuntijoiden mukaan mammuttihankkeiden luontovahinkoja kompensoitaisiin jopa 300 vuotta aikana.

Keskusta on ainoana puolueena todennut, että nämä 10 miljardin uudet raidehankkeet ovat keisari ilman vaatteita. Suomen ei pidä käyttää kokoomuksen lupaamia velkamiljardeja kannattamattomiin jättiprojekteihin.

Nykyisten teiden ja raiteiden korjausvelka on kolme miljardia euroa. Keskustan linjavalinta on jäädyttää uudet miljardihankkeet ja keskittyä olemassa olevien väylien kuntoon laittamiseen. Linjamme lisäisi kulkemisen nopeutta, taloudellisuutta, ekologisuutta ja turvallisuutta.

Viimeiset kaksi hallituskautta olemme lisänneet perusväylänpidon rahoitusta sadoilla miljoonilla. Uudet miljardisitoumukset kannattamattomiin investointeihin olisivat suora uhka väylärahoituksen tasolle. Kaikkeen ei nimittäin rahaa riitä.

Vastuullinen poliitikko ei voi luvata, että taitamme yhtä aikaa julkisen talouden velkaantumisen, hoidamme tiestön ja raiteiden korjausvelan, panostamme myös alempiasteiseen tieverkkoon ja rakennamme vielä kaiken päälle uusia raiteita Etelä-Suomeen 10 miljardilla eurolla. Kokoomus kuitenkin tämän katteettoman lupauksen äänestäjille antaa. Orpon höveli lupauslinja on vastuutonta vaalipuhetta.

Vanhan sanonnan mukaan aika on rahaa. Uusissa raidehankkeissa näin todellakin on. Yksi matka-aikaa jouduttava minuutti maksaisi suomalaisille 330 miljoonaa euroa. Esimerkiksi Itärata nopeuttaisi matka-aikaa Helsingistä Kuopioon arviolta 13 minuuttia. Kuljen joka viikko junalla pari kertaa Iisalmi-Helsinki -välin. Matkaan menee keskimäärin 5,5 tuntia. Suomen ei tarvitse laittaa kahta miljardia euroa matkani joutumiseen vajaalla vartilla. Ennemmin suuntaisin paljon maltillisemman potin saman välin teiden ja raiteiden kunnostamiseen sekä junien verkkoyhteyksien vahvistamiseen.

 

 

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Oppimisen ongelmiin puututtava heti koulutien alussa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa vahvistaa lasten perustaitoja ja ehkäistä syrjäytymistä jo varhaisessa vaiheessa koulupolkua. Kaikkosen mukaan nuorten kasvava työttömyys ja heikentynyt usko tulevaisuuteen vaativat toimia, jotka ulottuvat työmarkkinoita laajemmalle.
15.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluesihteeri Pirkkalainen: Kokoomuksen väylävedätys on vastuutonta vaalipuhetta ja tolkutonta talouslinjaa