Siirry sisältöön

Sipilä: Vanhanen presidenttiehdokkaista paras

Sipilän mukaan Suomi tarvitsee nyt yhteistyötä rakentavia poliitikkoja kipeämmin kuin pitkiin aikoihin.

– Meillä on Suomessa liikaa vastakkainasettelua ja jakolinjoja – esimerkiksi kaupunkien ja maaseudun välillä. Keskeltä tulevana, aidosti koko Suomen ja kaikkien suomalaisten presidenttinä Vanhanen sopisi kaikkein parhaiten rakentamaan yhteistyötä ja yhdistämään suomalaisia.

Sipilän mukaan Vanhanen näkee myös ulkopolitiikan joukkuelajina eikä yksilösuorituksina.

– Vain yhtenäisenä ja yhdessä selviydymme kaikesta siitä, mitä maailma eteemme tulevaisuudessa tuo.

Lue seuraavaksi

Liikunta kuuluu kaikille - Keskusta julkaisi liikuntalinjauksensa
Keskusta on julkaissut liikuntalinjauksensa, jossa on toimenpiteitä suomalaisten fyysisen toimintakyvyn parantamiseksi 15 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
8.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen vappupuheissaan: Datakeskusbuumiin saatava koordinaatiota
Suomeen kohdistuu parhaillaan paljon datakeskusinvestointeja. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan kiinnostus on myönteinen asia, mutta kehitystä on pystyttävä ohjaamaan hallitummin. Kaikkonen puhui asiasta vappupuheissaan Hyvinkäällä, Keravalla ja Kyösti Kallion patsaalla Helsingissä.
1.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetSipilä: Vanhanen presidenttiehdokkaista paras