Siirry sisältöön

Keskustan kansanedustajat liikkeellä koko Suomessa 8. – 10.12.2017

– Suomi nousee jälleen. Nyt on tulevaisuuden rakentamisen aika. Haluamme kuulla ihmisten toiveista ja huolista tulevaisuuden suhteen, kun aloitamme itsenäisen Suomen uuden vuosisadan, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo.

Kaikkosen mukaan Suomessa on haettava yhteinen näkemys niistä suurista kysymyksistä, joihin suomalainen yhteiskunnan on löydettävä vastauksia 2020-luvulle mentäessä.

– Keskustelua on käytävä mahdollisimman laajasti. Tätä vuoropuhelua me Keskustan kansanedustajat haluamme lisätä olemalla ihmisten parissa, Kaikkonen sanoo.

Mukana viikonlopun tapahtumissa on Keskustan puolue- ja eduskuntaryhmän johtoa, ministereitä ja kansanedustajia. Ajantasainen kooste tapahtumista on täällä. Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan tapahtumia.

Keskustan eduskuntaryhmä jalkautuu tammikuun loppuun mennessä jokaiseen manner-Suomen 295 kuntaan.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan kansanedustajat liikkeellä koko Suomessa 8. – 10.12.2017