Siirry sisältöön

Keskustan varapuheenjohtaja Lohi: Eläkeikäisten työn verokannustimet kuntoon

Suomi tarvitsee lisää työtä ja työlle tekijöitä. Työuransa jatkamisesta kiinnostuneet eläkeikäiset ihmiset ovat suuri mahdollisuus. He ovat kokeneita ammattilaisia. Moni laskee kuitenkin vapaa-ajalle arvon, eikä työnteon jatkaminen tunnu aina kannustavalta. Tarvitsemme rohkeita ja riittävän suuria verokannustimia niille, jotka saavuttaessaan alimman eläkeiän olisivat vielä valmiita jatkamaan työssä kuukausia tai jopa vuosia.

Keskusta esittää alennusta tuloverotukseen eläkeiän saavuttaneille ja työuraansa jatkaville suomalaisille. Ehdotus lisäisi työtä tekevien ihmisten määrää. Tästä olisi neljä selkeää hyötyä.

Ensiksi, työvoimapula helpottuisi. Kaikkialla Suomessa kärsitään hoitoalan työvoimapulasta. Samaan aikaa yrittäjät ympäri maata ovat jo pidempään valitelleet työvoimapulan olevan suurin kasvun este. Kaikki kivet on käännettävä, jotta työlle saadaan lisää tekijöitä ja koko Suomi kasvuun.

Toiseksi, eläkejärjestelmän paineet kevenevät, kun eläköitymisikä myöhentyy. Matala syntyvyys yhdistettynä vanhenevaan väistöön koettelee eläkejärjestelmämme. Kaikki työuria pidentävät toimet helpottavat painetta nostaa tulevaisuudessa eläkemaksuja.

Kolmanneksi, eläkeikäisten toimeentulo kohenee, jos heille luodaan uusia työn mahdollisuuksia. Samalla pidetään yllä yksityistä kulutusta.

Neljänneksi, hyvinvointi-Suomen taloudellinen pohja vahvistuu kasvavien verotulojen kautta, kun työurat pitenevät.

Selvää on, että eläkkeelle jääminen ja eläke on jokaisen eläkeikäisen oikeus. Eläkkeelle jäämisen lykkääminen on jokaisen oman harkinnan kysymys, eikä myöskään eläkkeen valitsevia pidä unohtaa. Pidän tärkeänä, että olemme nostaneet pienimpiä eläkkeitä yli sadalla eurolla kuukaudessa, jokainen euro tulee pienituloisille eläkeläisille tarpeeseen. Eläkkeiden kohtuullisesta tasosta huolehtimista on syytä jatkaa.

Keskustan linja työn verotukseen on, että ahkeruudelle on raivattava tilaa. Tätä linjaa eläkeikäisten veroporkkana veisi reippaan askeleen eteenpäin.

 

 

Markus Lohi

Markus Lohi

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja (LappI)

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Kaikkosen puhe Työn Kasvupäivässä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen puhe Keskustan eduskuntaryhmän Työn Kasvupäivässä Helsingissä 24.4.
24.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vanhustenhoivan leikkaukset väärin, työllisyystoimet riittämättömiä
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan hallituksen kehysriihessä on sekä myönteisiä että kielteisiä linjauksia. Kokonaisuus jää valitettavasti vaisuksi.
22.4.2026 / Uutiset
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kehysriihestä: Ajolähtö kahdella palolla, mutta huti tuli
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kommentoi hallituksen kehysriiheä seuraavasti: "Ajolähtö kahdella palolla, mutta huti tuli"
22.4.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaBlogit ja ryhmäpuheenvuorotKeskustan varapuheenjohtaja Lohi: Eläkeikäisten työn verokannustimet kuntoon