Siirry sisältöön

Liikenne- ja viestintävaliokunnan keskustalaiset kansanedustajat: Iso uudistus liikennepolitiikkaan – 17-vuotiaiden ajokortti helpottaa nuorten liikkumista ja parantaa turvallisuutta

Keskustan eduskuntaryhmän logo
Keskustan eduskuntaryhmän logo

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan keskustalaiset kansanedustajat Ari Torniainen, Pekka Aittakumpu, Joonas Könttä ja Eeva Kalli pitävät B-ajokortin mahdollistamista kaikille 17-vuotiaille isona uudistuksena suomalaisessa liikennepolitiikassa.

-Kaikki 17-vuotiaat saavat jatkossa mahdollisuuden henkilöautokortin ajamiseen huoltajan suostumuksella. Tämä helpottaa monen nuoren liikkumista etenkin haja-asutusalueilla, joissa joukkoliikenne on vähäistä tai sitä ei ole, kansanedustajat sanovat.

Turvallisuutta puolestaan parantaa, että moni nuori voi valita kulkupelikseen mopoauton sijaan normaalin henkilöauton. Ajotuntien ja teoriaopetuksen määrää lisätään yhteensä kahdella tunnilla ja liukkaan kelin harjoittelua edellytetään lähtökohtaisesti ajoharjoitteluradalla missä se on mahdollista. 17-vuotiaiden B-luokan ajo-oikeutta rajoitetaan kieltämällä ajaminen yöaikaan. 17-vuotiailla pitää olla autoissaan myös alaikäisen kuljettajan tunnus.

-Uudistuksen tärkeänä lähtökohtana on, että liikenneturvallisuus paranee nuorten kohdalla. Liikennevalvontaa tarvitaan turvallisuuden takaajana; valvonnan resurssien pitää olla kunnossa, valiokunnan keskustalaiset jäsenet korostavat.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaBlogit ja ryhmäpuheenvuorotLiikenne- ja viestintävaliokunnan keskustalaiset kansanedustajat: Iso uudistus liikennepolitiikkaan – 17-vuotiaiden ajokortti helpottaa nuorten liikkumista ja parantaa turvallisuutta