Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii pääministeriltä linjausta maakuntalentojen tulevaisuuteen. Valtionyhtiö Finavian mukaan reittilentojen tukeminen moniin maakuntiin on lopetettava, mikä merkitsisi lentoyhteyksien katkeamista. Uutinen lentoyhteyksien vaarantumisesta on herättänyt huolta ympäri maan. Kaikkonen otti asiaan kantaa yleisötilaisuudessa Joensuussa perjantaina.
– Valtio-omisteinen yhtiö kertoo, että lentoyhteydet on katkaistava. Yrityskenttään isketty epävarmuus jumittaa heti investointeja ja hidastaa kasvua.
– Kokoomuksesta on selitetty, että lentokenttäverkko pysyy ennallaan. Se ei lohduta, jos Orpon hallitus lopettaa lennot näille kentille.
– Mikä on hallituksen linja maakuntalentoihin? Pääministerin on välittömästi tehtävä selvyys asiaan ja lopetettava aiheutettu epävarmuus, Kaikkonen sanoo.
Kaikkonen huomauttaa, että toimivat yhteydet vauhdittavat vientiä ja matkailua. Mikäli alueiden saavutettavuus heikkenee, seuraa taloudellisia tappioita. Pelissä ovat suorat yhteydet Kainuuseen, Pohjois-Karjalaan, Keski-Suomeen, Keski-Pohjanmaalle, Etelä-Savoon sekä Satakuntaan.
– Finavia katsoo maakuntien lentoyhteyksien arvoa vain oman kassavirtansa kautta, mutta päättäjien pitää katsoa kokonaisuutta: Koko seudun ja maan työllisyyttä, investointeja ja yrittämistä. Asia on Orpon hallituksen käsissä. Hallituksen pitää huomioida yhteyksien vaikutus alueiden koko talouselämään ja elämänmenoon.
– Syyskuussa julkaistun kauppakamarien teettämän tutkimuksen mukaan kysymyksellä on iso vaikutus miljardien eurojen liikevaihtoon ja kymmeniintuhansiin työpaikkoihin.
– Vuonna 2024 tehtiin 2000-luvun konkurssiennätys, työttömyys on nyt kovinta yhdeksään vuoteen ja tavallisen suomalaisen verotus kireintä kymmeneen vuoteen. Ei Orpon hallituksen tulos sillä kohene, että yrityskenttään levitetään uutta epävarmuutta ja huolta. Nyt tarvitaan kasvutoimia, tai edes vakautta sekä selkeyttä, Kaikkonen vaatii.