Siirry sisältöön

Annika Saarikko: Sote-uudistus selkiytyi

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

– Marraskuun poliittinen sopu selkiintyi nyt moneksi päätökseksi, jotka vievät uudistusta kohti lakia. 18 maakunnan malli on selkeä kokonaisuus ja perustuu tunnistettaviin alueisiin. Lakiin kirjattuna se on historiallinen päätös. Suomeen syntyy selkeä maakuntien itsehallintoon perustuva rakenne, jossa päätetään jokaisen suomalaisen arkeen vaikuttavista sosiaali- ja terveyspalveluista.

Saarikko pitää tärkeänä, että uudistusta on viety eteenpäin pitäen mielessä kirkkaimmat tavoitteet paremmista lähipalveluista, terveyserojen kaventamisesta, sosiaali- ja terveyspalvelujen toimivasta yhteensovittamisesta sekä väistämättömästä säästötavoitteesta.

Ihmisen valinnanvapauden osalta moni asia odottaa aivan oikein asiantuntijatyöryhmän esityksiä.
– Valinnanvapauden osalta tärkeintä on se, että potilaan ja asiakkaan palveluketju on saumaton ja tieto kulkee sujuvasti.

Hyvää on myös, että hallitus tunnustaa ja tunnistaa uudistuksen tarvitsevan taitavaa muutosjohtamista.
– Tämän pitää näkyä jokaisella tasolla ja kaikissa maakunnissa. Muutos arveluttaa ja herättää kysymyksiä, mutta pitää sisällään suuria mahdollisuuksia. Erityisesti henkilöstön mukana pitäminen sekä asiakkaiden ja potilaiden kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen maakunnan uusien käytäntöjen rakentamisessa on tärkeää. Vain näin parhaat käytännöt toteutuvat.

– Maakunnissa uudistuksen toteuttamisessa tarvitaan yhteistyötä yli puoluerajojen. Maakunnissa uudistus kokonaisuudessaan oikeasti toteutetaan, Saarikko tähdentää.

Lue seuraavaksi

Keskustan Lohi kiittää: Pääministeri valitsi Keskustan linjan
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi kiittää pääministeri Petteri Orpoa myönteisestä suhtautumisesta hyvinvointialueiden rahoituskriisin korjaamiseen.
1.2.2026 / Uutiset
Keskusta: Naapuriavusta osa ikäihmisten hoivan ratkaisua
Naapureiden ja tuttavien tarjoama läheisapu helpottaa monen ikäihmisen arkea. Keskusta esittää, että läheisavusta tehtäisiin kaikille tarjolla oleva palvelu. Keskusta on huolissaan vanhustenhoidon tulevaisuudesta ja työikäisten kasvavasta hoivavastuusta.
1.2.2026 / Uutiset
Kaikkonen Keskustapäivillä: Keskusta harkitsee välikysymystä suurtyöttömyydestä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen on vakavasti huolissaan Suomen nopeasti heikentyneestä työllisyystilanteesta. Hänen mukaansa Suomi on ajautunut suurtyöttömyyteen, eikä hallitus ole onnistunut kääntämään suuntaa.
31.1.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetAnnika Saarikko: Sote-uudistus selkiytyi