Siirry sisältöön

Annika Saarikko: TE-toimistoille yhtenäiset ohjeet työttömyysturvalain soveltamisesta

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Toisin kuin esimerkiksi oppositio on väittänyt, hallitus ei halua tietoisesti heikentää yhdenkään yrittäjän tai työtä tekevän asemaa. Päinvastoin. Nyt tehty lainsäädännön muutos tuo lievennyksiä yritystoiminnan päättymiseen liittyviin vaatimuksiin työttömyysturvaa myönnettäessä.

Julkisuudessa käyty keskustelu ja huolet koskevat etenkin lain soveltamista ja tulkintaa työ- ja elinkeinotoimistoissa. Ne eivät tällä hetkellä ole yhdenmukaisia. Monet luovilla aloilla työskentelevät ovat ansiokkaasti nostaneet asian esiin viimeistenkin viikkojen aikana lukuisissa yhteydenotoissa. Asiaan pitää puuttua.

Työ- ja elinkeinotoimistoille tarvitaan yhtenäiset ja selkeät ohjeet lain käytännön soveltamisessa. Päätoimisen ja sivutoimisen yrittäjyyden rajan tulkinta ei saa johtaa kohtuuttomuuksiin ja toimeentuloloukkuihin.

On totta, että lainsäädäntömme ei ole kaikilta osin riittävän ajantasainen suhteessa muuttuneeseen työelämään. Yhä useammalla on keikkatöitä, osa- ja määräaikaisia työsuhteita sekä palkkatyön ja yrittäjyyden yhdistävää työarkea. Sipilän hallituksen olisi osana työllisyysasteen korkeampaa tavoitetta huomioitava myös tämä ryhmä.

Pidän hyvänä, että hallituksen perustulokokeilu osaltaan vastaa työn ja sosiaaliturvan yhdistämisen ongelmiin.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Missä ovat hallituksen lupaamat 100 000 työpaikkaa?
Suomen työllisyystilanne on ajautunut hälyttävään suuntaan. Työttömyys on noussut rajusti, ja yhä useampi suomalainen on vailla työtä. Suunta on ollut väärä. Tilanne näkyy ihmisten arjessa, yritysten näkymissä ja koko maan tulevaisuudessa.
23.2.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Siika-aho lomatoiminnan alasajosta: Hallitus maksattaa epäonnistumisensa vammaisilla ja vähävaraisilla
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho peräänkuuluttaa hallitusta varmistamaan vähävaraisten ja heikommassa asemassa olevien perheiden tuetut lomat kevään budjettiriihessä.
23.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetAnnika Saarikko: TE-toimistoille yhtenäiset ohjeet työttömyysturvalain soveltamisesta