Siirry sisältöön

Antti Kaikkonen kesäkokouksessa: Joustavuutta ja elämisen edellytyksiä

Kaikkonen iloitsi puheessaan siitä, että niin moni suomalainen on saanut viime aikoina töitä. Vaikka vain lyhyeksikin aikaa.

– Kesällä eräs nuori mies tarttui hihasta ja kertoi saaneensa elämänsä ensimmäisen vakiduunin pitkään kestäneen toimettomuuden jälkeen. Näitä onnistumisia mahtuu Suomeen nyt monia.

Työpaikoilla tarvitaan kuitenkin Kaikkosen mukaan joustoja moneen suuntaan. Niitä tarvitsevat sekä perheet että työpaikat: töitä on voitava tehdä enemmän silloin, kun tilanne niin vaatii ja ottaa toisaalla löysemmin.

Kaikkonen vetosi myös suomalaisiin siinä, että muistaisimme puhtaan, kotimaisen ruuan merkityksen. Sitä tarvitaan, sillä muiden armoilla emme voi ruokahuollossa olla. Jotta ruokaa voidaan tuottaa, tarvitaan sille edellytyksiä eri puolilla Suomea, Kaikkonen totesi.

Hän muistutti puheessaan myös, että yleisesti keskustaryhmä haluaa tehdä yhteistyötä ja mieluummin rakentaa kuin repiä. Politiikan keskinäiselle nokittelulle Kaikkoselta ei juuri ymmärrystä herunut.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetAntti Kaikkonen kesäkokouksessa: Joustavuutta ja elämisen edellytyksiä