Siirry sisältöön

Antti Kaikkonen: Perhepolitiikkaan uusi suunta, syntyvyys on kansallinen kohtalonkysymys

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan perheiden asia ja syntyvyys on Suomen tulevaisuuden kohtalonkysymys, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan voimakas suunnanmuutos myös politiikassa. Kaikkonen kiittää Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirchiä erinomaisista ehdotuksista ja moittii Orpon hallituksen perheille haitallista linjaa.

– Maamme surkean väestökehityksen edessä ei pidä antautua, valoisampi kehitys on mahdollinen. Professori Rotkirch on tehnyt erinomaista työtä. Nyt pallo on päättäjillä ja vaikuttajilla. Lapsi- ja perhemyönteisempi Suomi on elinvoimaisempi Suomi.

– Erityisesti nuorten perheiden taloudellisen turvallisuuden vahvistaminen on tärkeää, perheestä haaveilevien nuorten luottamusta perheensä toimeentuloon on vahvistettava poliittisin päätöksin, Kaikkonen sanoo.

– Vauvatalkoista ei pidä puhua, vaan pikemminkin siitä, miten mahdollistetaan lapsihaaveiden toteutuminen aikaisemmin ja sujuvammin. Luottamuksen tulevaan pitää kantaa myös nuoren perheen arkea.

– Keskusta ottaa Rotkirchin ehdotukset vakavasti. Kannustan hallitusta samaan. Tulemme lähiaikoina tekemään nipun ehdotuksia sekä lyhyelle että pitkälle aikavälille, joihin myös Orpon hallitus voi vapaasti tarttua.

Kaikkonen huomauttaa, että Petteri Orpon hallitus vie maamme perhepolitiikkaa nyt väärään suuntaan ja rakentaa epävarmuutta etenkin perheestä haaveilevien nuorten pariin. Suunnanmuutos tarvitaan pikimmiten, koska surkea syntyvyys on valtava yhteiskunnallinen ongelma, joka vaikuttaa koko maan elämänmenoon, talouteen, kulttuuriin ja maanpuolustukseenkin.

– Olen hyvin huolissani siitä, että hallituksen leikkaukset kasautuvat etenkin nuorten perheiden perusturvaan. Esimerkiksi työttömyysturvasta leikataan lapsikorotukset pois, leikkaukset terveyspalveluihin osuvat myös neuvoloihin ja lastensuojeluun, ja lapsiperheiden asumistukea leikataan.

– Kun perheiden perusturvasta leikataan, hintoja nostetaan rajuilla veronkorotuksilla ja samalla työllisyys heikkenee vauhdilla, ei perheen perustaminen ainakaan turvallisemmalta tunnu.

– Jos syntyvyys jatkuu surkeana, eivät mitkään säästötalkoot riitä. Väestörakennetta ei pääse pakoon millään yhteiskunnan osa-alueella. Uskon, että sekä maamme talous että syntyvyys voidaan saada paremmalle uralle, mutta se vaatii uusia otteita ja nykyisen menon kääntämistä.

– Syntyvyys vaikuttaa koko yhteiskunnan suuntaan ja elämänmenoon kautta maan. Yksi Suomen tulevan nousun eväistä onkin valoisamman tulevaisuuden rakentaminen perheiden ja kotien kautta, sanoo Kaikkonen.

Lue seuraavaksi

Tule meille töihin - haemme talousassistenttia sekä tapahtuma- ja kokousasiantuntijaa
Oletko työhön tarttuva ja tulevaisuuteen katsova tekijä, etkä pelkää haasteita? Meillä olisi sinulle töitä! Etsimme vakituiseen työsuhteeseen Keskustan puoluetoimistolle Helsinkiin kahta tekijää puolue- ja järjestötoiminnan näköalapaikalle kehittämään toimintaamme entistä paremmaksi.
20.3.2025 / Uutiset
Antti Kaikkonen Keskustan palvelupäivässä: Hyvinvointi on päivän teema
Turvallinen Suomi rakennetaan paitsi pitämällä huolta viranomaisista ja puolustuksesta, myös pitämällä huolta siitä että ihmisiä ei pelota vanheneminen, vanhan tai vammaisen läheisen pärjääminen, tai se että selviänkö hädän tullen ajoissa lääkäriin.
20.3.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetAntti Kaikkonen: Perhepolitiikkaan uusi suunta, syntyvyys on kansallinen kohtalonkysymys