Siirry sisältöön

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs Rovaniemen puoluevaltuustossa 20.11.2021

Hyvät puoluevaltuutetut, naiset ja miehet,

Puoluevaltuusto käyttää puolueessa ylintä valtaa puoluekokousten välillä.

On kunnia-asia päästä puhumaan teille. Pitkästä aikaa vieläpä kasvokkain.

Kunnia-asia on myös saada johtaa Keskustan eduskuntaryhmää.

Se on kova porukka. Uutta voimaa, kokemusta. Osaamista, näkemystä.

Keskustan eduskuntaryhmän tavoite on saada aikaan tuloksia. Miksi?

Siksi, että Suomen, Euroopan ja maailman asiat ovat vakavalla tolalla.

Koronaa on hoidettu hyvin, mutta sitä ei ole vielä voitettu. Tautitapaukset ovat jälleen nousussa.

Kansainväliset jännitteet voimistuvat ja tulevat lähelle.

Kotimaan politiikassa ratkaistavana on ryteikkö ongelmia.

Velka, osattomuus sekä samanaikainen työttömyys ja työvoimapula päällimmäisinä.

Yhdyn puheenjohtajamme Annika Saarikon huoleen kasvaneista mielenterveysongelmista.

Asioita saadaan eteenpäin, kun yhdessä sovitusta pidetään kiinni. Hallitusohjelman mukaan pitää mennä.

Hallituksen toiminta- ja päätöksentekokyky on jokaisen hallituspuolueen vastuulla.

Hyvät kuulijat,

Päivän politiikkaan kuuluu EU-slangi. Taksonomia, Fit for 55, sosiaalirahasto jne.

Puuhataan koko Euroopan yhteistä sosiaaliturvaa. Komissio haluaa päättää Suomen metsistä. Nämä eivät meille käy!

Tarvittaessa meidän pitää olla valmiita koviinkin toimiin, jotta komissio ymmärtää meidän suomalaisten hädän metsistämme.

Tavalliselle ihmiselle EU-slangi on hepreaa. Sen sijaan energian hinnan ymmärtää jokainen.

Yhä useampi katsoo autoa tankatessa kohoavia hintoja. Yhä useampi miettii, onko minulla varaa lähteä asioille.

Liikkumisesta ja asumisesta on tulossa liian kallista tavallisille ihmisille.

Sähköautoilun pelastukseen vannotaan. Silti menee vielä vuosikymmeniä autokannan täysin sähköistymiseen. Tarvitsemme muita keinoja.

Uusiutuvat komponentit polttoaineisiin sekoitettuna on yksi vaihtoehto.

Sähköautot eivät maksa polttoaineessaan veroa. Polttomoottoriautot kustantavat ison osan yhteiskunnan menoista veroina.

Autoilun hintaa tulisi laskea. Jotta myös pienituloiset ja maaseudulla asuvat pystyvät liikkumaan. Politiikan pitää olla sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaista.

Polttoaineisiin perustuvan verotuksen sijaan pitää luoda uusi liikkumisen veromalli. Ratkaisu, jossa kaikki autoilijat ovat verotaakkaa kantamassa.

Energian hinnan nousu kirpaisee myös maataloutta. Lannoitteiden hinnat nousevat maakaasun hinnan noustessa.

Työkoneiden käyttö on entistä kalliimpaa. Maatalous on jälleen syvenevässä ahdingossa.

Nyt pitää ihmisten ruokalautasten kyttäämisen sijaan saada markkinat toimimaan oikeudenmukaisesti.

Koko elintarvikealan pitää kantaa tästä vastuu. Maatalous tarvitsee markkinoilta lisää euroja!

Hyvät ystävät,

Suomen talouden näkymät ovat kohtalaisen myönteiset. Niihin ei kuitenkaan ole varaa tuudittautua.

Kasvu uhkaa tyssätä. Työvoimapula kiihtyy. Ja velaksi eläminen jatkuu.

Kasvu pitää saada kestämään. Työlle pitää saada tekijöitä.

Siksi sovitut työllisyyspäätökset pitää helmikuussa kerta kaikkiaan tehdä.

Valtion rahankäytössä pitää pysyä kehyksissä. Nyt ja tulevaisuudessa.

Velaksi ei voi loputtomiin elää. Ei Suomessa eikä Euroopassakaan.

Hyvät keskustalaiset,

Suomi pitää saada kokonaisena nousuun. Jokaisen suomalaisen ja koko maan pitää pysyä mukana.

Tasa-arvoiset lähi- ja peruspalvelut ja koulutusmahdollisuudet ratkaisevat.

Meidän linjamme on: joka kuntaan vähintään yksi sote-asema. Ja koulutusta koko Suomeen.

Korkeakoulutustakin. Tiede- ja kulttuuriministeri on hajauttamisessa oikealla asialla.

Koulutuksen hajauttamisella on myös muita myönteisiä vaikutuksia.

Yhä useampi voi jäädä halutessaan kotiseudulleen eikä tarvitse lähteä hakemaan koulutusta kauempaa.

Tämä ilahduttaa varmasti maakuntien poikamiehiä!

Selväksi on tullut, että oikealla ajetaan päinvastaista politiikkaa. Keskittämistä.

Perussuomalaisten Purra on näissä asioissa hypännyt Kokoomuksen Orpon kelkkaan.

Aluevaaleissa suomalaiset päättävät, kumpaa linjaa he tukevat.

Keskustan ihmisläheistä kotiseutupolitiikkaa vai keskittämisen ideologiaa.

Mitä parempi tuloksemme on, sitä enemmän voimaa meillä on pitää maakuntien puolta.

Uuninpankolle ei ole varaa jäädä. Keskittämiselle pitää laittaa stoppi.

Hyvät puoluevaltuutetut, naiset ja miehet,

Ihmisten luottamus ei tule itsestään. Nyt pitää tehdä jalkatyötä. Kuunnella ja keskustella.

Siksi eduskuntaryhmä liikkuu kentällä ja on jälleen viikon päästä viikonloppuna jalkautumassa koko Suomessa. Tule mukaan!

Lue seuraavaksi

Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa
Kansanedustajat kävivät keskiviikkona 12.2.2025 eduskunnassa kuluvan vuoden valtiopäivien aloituskeskustelun. Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen sanoi ryhmäpuheessaan, että kokoomuksen ja perussuomalaisten kauniit lupaukset ja kovat tavoitteet ovat monilta osin karanneet kauemmaksi kuin hallituksen aloittaessa. Kaikkonen muistutti, että Keskustalla on konkreettisia eväitä parantaa Suomen talouskasvua ja pelastaa ihmisten palvelut.
12.2.2025 / Uutiset
Talouspolitiikan arviointineuvosto Keskustan kannalla: Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen tarvitaan lisää joustoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet nopeasti, ja monet hyvinvointialueet olivat selkeästi alijäämäisiä 2023 ja 2024. Hyvinvointialueiden sääntely edellyttää kertyneiden alijäämien kattamista vastaavilla ylijäämillä 2025 ja 2026, mikä vaatii monella alueella merkittäviä menoleikkauksia. Niitä on jo tehty palveluverkkoa karsimalla ja henkilöstöä vähentämällä, mikä entisestään vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Keskusta on esittänyt aluevaaliohjelmassaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseksi vuoden 2028 loppuun asti. Samoilla linjoilla on talouspolitiikan arviointineuvosto.
6.2.2025 / Ehdokaskirjeet 2025
EtusivuAjankohtaistaUutisetEduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs Rovaniemen puoluevaltuustossa 20.11.2021