Siirry sisältöön

Eeva Kalli: Valtion on vastattava ihmisten tarpeisiin ja edistettävä asumiseen liittyvää valinnanvapautta

Eeva Kalli
Eeva Kalli

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva Kalli jakaa Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon viime perjantaina linjapuheessaan esittämän näkemyksen, että ihmisten halu monipaikkaiseen asumiseen on kasvanut. Korona-aikana on huomattu, että työnteko ja opiskelu etäyhteyksillä on täysin mahdollista kauempaakin, jos työn luonne sen mahdollistaa ja yhteydet ovat kunnossa.

-Keskusta haluaa rakentaa tasapainoisempaa Suomea. Pohjimmiltaan kysymys on valinnanvapaudesta sekä ihmisten toiveisiin ja tarpeisiin vastaamisesta. Valtion pitää osaltaan luoda toimintaympäristöä, joka luo tälle edellytyksiä sekä uudistaa vanhentuneita toimintatapoja niin ihmisten palveluissa kuin valtionhallinnon sisällä, Kalli sanoo.

Konkreettisina keinoina Kalli nostaa esiin nopeat laajakaistayhteydet sekä työtehtävien monipaikkaistamisen jokaisen ministeriön hallinnonaloilla.

-Tietoliikenneverkkojen merkitys kasvaa kaiken aikaa, ja niiden puuttuminen luo epätasa-arvoa ihmisten ja eri alueiden välillä. Siksi tulossa olevaan Suomen kestävän kasvun ohjelmaan on sisällytettävä nopeiden laajakaistayhteyksien rakentaminen koko Suomeen, koskien myös maaseutua ja vapaa-ajan asuntoja. EU:n elpymisväline antaa siihen aiempaa huomattavasti paremmat mahdollisuudet.

-Jokaisen ministeriön tulee tehdä omalla hallinnonalallaan yhteistyössä viranhaltijoiden ja työntekijöiden kanssa selvitys työtehtävistä, jotka voidaan monipaikkaistaa. Tämän jälkeen hallituksen on asetettava määrälliset tavoitteet monipaikkaistettavista työtehtävistä. Se tukisi ihmisten valinnanvapautta asua ja tehdä työtään joko kokonaan tai osittain muuallakin kuin minne työpaikan sijainti on hänet aikoinaan ohjannut, päättää Kalli.

Lue seuraavaksi

Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
Keskustan uusi varapuheenjohtaja täräyttää: äänestysikäraja laskettava 16 vuoteen
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Siponen nostaa uudeksi näkökulmaksi keskusteluun nuorten laajemman osallistamisen. Osallistamisen keinoiksi hän esittää äänestysikärajan laskemista ja koko ikäluokkaa koskevaa palvelusvelvollisuutta
9.6.2026 / Uutiset
Lapsiperheitä suojattava velkajarrun toimeenpanossa - Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026
Lapsiperheiden turvallinen arki ja toimeentulo sekä perheen perustamiseen rohkaisu ovat Keskustan talouspolitiikan kulmakiviä.
7.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetEeva Kalli: Valtion on vastattava ihmisten tarpeisiin ja edistettävä asumiseen liittyvää valinnanvapautta