Siirry sisältöön

Elsi Katainen komissiolle: Miksi valkoposkihanhea suojellaan edelleen?

-Tällä hetkellä lintudirektiivi ei palvele tarkoitustaan. Valkoposkihanhia ei saa metsästää, vaikka laji ei selvästikään vaatisi suojelua Suomessa. Hanhikantaa säätelemällä viljelijät voisivat välttyä satojen menetyksiltä, ulkoilualueet pysyisivät käyttökelpoisina ja miljoonien vahingonkorvauksia ei tarvitsisi maksaa valtion pussista, Katainen perustelee kysymystään.

Satovahinkojen lisäksi valkoposkihanhien uloste ja aggressiivinen käytös ovat aiheuttaneet haittaa ihmisille yleisillä ulkoilupaikoilla, puistoissa ja uimarannoilla.

-Valkoposkihanhen pitäminen suojeltujen lintujen listalla rappeuttaa luonnonsuojelupolitiikan hyväksyttävyyttä ihmisten silmissä, kun lajia, joka ei enää hetkeen ole ollut uhanalainen, ylisuojellaan edelleen, Katainen linjaa.

EU:n lintudirektiivissä käsitellään kaikkien luonnonvaraisina elävien lintulajien suojelua EU:n alueella. Tavoitteena direktiivillä on suojella lajeja, mutta myös säädellä niiden hyödyntämistä. Direktiivi ei kuitenkaan tällä hetkellä huomioi lajien mahdollista muuttumista uhanalaisista elinvoimaisiksi.

-Valkoposkihanhi on esimerkki tällaisesta lajista, joka on ollut uhanalainen, mutta on nykyään elinvoimainen. Kannan nopea kasvu on aiheuttanut suuria vahinkoja suomalaisille viljelijöille, joiden viljelyksillä kymmenet ja jopa sadat tuhannet valkoposkihanhet muuttomatkoillaan keväisin ja syksyisin ruokailevat tuhoten koko kasvavan sadon, Katainen toteaa.

Euroopan komission on vastattava Elsi Kataiselle kirjallisesti 3 viikon kuluessa.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
Liikunta kuuluu kaikille - Keskusta julkaisi liikuntalinjauksensa
Keskusta on julkaissut liikuntalinjauksensa, jossa on toimenpiteitä suomalaisten fyysisen toimintakyvyn parantamiseksi 15 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
8.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetElsi Katainen komissiolle: Miksi valkoposkihanhea suojellaan edelleen?