Siirry sisältöön

Elsi Katainen: Maatalousvaliokunta hylkäsi komission esityksen luonnon ennallistamisesta

Euroopan parlamentin maatalousvaliokunta äänesti tänään kannastaan komission esittämään luonnon ennallistamisen asetukseen. Valiokunta esittää ennallistamisasetuksen hylkäämistä ja palauttamista takaisin komission valmisteluun äänin 29 puolesta, 15 vastaan ja 2 tyhjää.

Europarlamentaarikko ja valiokunnan varapuheenjohtaja Elsi Katainen (kesk./Renew) toimi valiokunnassa ryhmänsä neuvottelijana ja pitää lopputulosta väistämättömänä.

”Äänestin komission esityksen hylkäämisen puolesta. Olen valiokunnan enemmistön tapaan ollut erittäin kriittinen komission esitystä kohtaan. On harmillista, että komissio vesittää tärkeän tavoitteen luonnon monimuotoisuuden vahvistamisesta sivuuttamalla täysin jäsenmaiden viestit ja erilaiset lähtökohdat. Useat tavoitteet siinä ovat hyvin ongelmallisia Suomelle, ja suurimmat ongelmat kohdistuvat metsiin, turvemaihin ja maatalousekosysteemeihin. Myös yksityisen omistajuuden suoja ja toimenpiteiden kustannukset ovat herättäneet suurta huolta,” ainoana suomalaisena neuvotteluihin osallistunut Katainen kertoo äänestyksen jälkeen.

Katainen kertoo, että huonosta lähtötilanteesta huolimatta maatalousvaliokunnan neuvotteluissa saavutettiin tasapainoinen kompromissi ja lakitekstiä järkevöitettiin. Hän kertoo saaneensa enemmistön tuen esimerkiksi sille, että ennallistamistoimet ja velvoitteet rajattaisiin vain Natura-alueiden sisälle.

Maatalousvaliokunnan osalta hyvistä neuvottelutuloksista huolimatta Katainen pitää tärkeänä, että tämä komission erittäin laajasti kritisoitu ja piittaamattomasti valmisteltu esitys hylätään ja palautetaan komissiolle huolellisempaa valmistelua varten. Hän on kuitenkin huolissaan, kuinka täysistunnossa käy.

”Ei ole täyttä varmuutta siitä, että esitys kaatuu täysistunnossa. On mahdollista, että täysistuntoon tuleva ympäristövaliokunnan kanta on jopa komission esitystä vaativampi ja epärealistisempi. Pelataan niin sanotusti upporikasta ja rutiköyhää. Siksi onkin jatkettava kovaa vaikuttamistyötä, jotta parlamentin enemmistö hylkäisi täysistunnossa esityksen. Jos se ei onnistu, on maatalousvaliokunnan metsänomistajia ja viljelijöitä puoltaville näkemyksille saatava kannatus täysistunnossa, jotta kolmikantaneuvotteluihin ei marssita ympäristövaliokunnan määräämään tahtiin,” Katainen perustelee pohtiessaan mahdollisia skenaarioita.

Ympäristövaliokunta äänestää esityksestä kesäkuun puolessa välissä. Ympäristövaliokunnan neuvottelijan tavoite on viedä raportti täysistuntoäänestykseen heinäkuussa. Katainen muistuttaa, että uusi esitys luonnon ennallistamisesta tulee joka tapauksessa olemaan edessä tulevilla kausilla.

 

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Lohi: Vuodesta tulossa talouden ”annus horribilis” – Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu
Keskustan varapuheenjohtaja sekä eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi toteaa vuodesta olevan tulossa talouden ”annus horribilis” – Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu.
3.12.2025 / Uutiset
Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen: Keskeiset toimijat samaan pöytään rauhan saavuttamiseksi Ukrainaan
Keskustan puheenjohtaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Antti Kaikkonen käsitteli Ukrainan rauhanprosessin tilannetta ulko- ja turvallisuuspoliittisessa katsauksessaan keskustan järjestämässä seminaarissa.
27.11.2025 / Uutiset
Keskustan vaihtoehdon esittelypuhe eduskuntakeskustelussa 26.11.2025
Keskustan vaihtoehdon esittely eduskuntakeskustelussa, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen
26.11.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetElsi Katainen: Maatalousvaliokunta hylkäsi komission esityksen luonnon ennallistamisesta