Siirry sisältöön

EU-paneelin järjestäjät pahoittelevat kohua

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Tiedote 19.3.2015

Julkisuudessa on käyty keskustelua siitä, että Keskustan Juha Sipilä ei osallistunut Eurooppalainen Suomi ry:n, Helsingin yliopiston alumniyhdistyksen, Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja Euroopan komission Suomen-edustuston 18.3.2015 klo 10-12 Helsingin yliopiston juhlasalissa järjestettyyn Eurooppa- ja EU-aiheiseen puoluejohtajien eduskuntavaalipaneeliin.

Monen järjestäjän kesken ja yhteistyössä puolueiden kanssa valmisteltua vaalipaneelia yritettiin saada sopimaan kaikkien puheenjohtajien aikatauluun, mutta lopulta tämä ei ollut mahdollista.

Järjestäjät pahoittelevat sitä, että paneeliin osallistumisen motivointiin tarkoitetut viestit olivat tulkittavissa julkisuudella painostamiseksi. Asiat on nyt kuitenkin keskusteltu läpi ja sovittu.

Nyt suuntaamme katseemme eteenpäin ja keskitymme maamme ja Euroopan tulevaisuuden isoihin asioihin. Suomen ja EU:n ongelmien ratkaisemisessa tarvitaan laajaa yhteistyötä.

Timo Laaninen Arto Aniluoto
Puoluesihteeri Toiminnanjohtaja
Suomen Keskusta r.p. Eurooppalainen Suomi ry.
050 388 0004 046 878 4484

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetEU-paneelin järjestäjät pahoittelevat kohua