Siirry sisältöön

Hallitus: Seksuaalinen häirintä on kitkettävä

Seksuaalinen häirintä ja ahdistelu on lailla kielletty. Asenneilmapiirissä on kuitenkin vielä paljon parannettavaa ja tarvitaan käytännön toimenpiteitä, kuten selkeät toimintaohjeet häirintätapausten varalle työpaikoille. Hallitus kehottaa kaikkia työnantajia ja organisaatioita tarkastelemaan, mitä ne voisivat tehdä häirinnän lopettamiseksi. Johtajilla ja esimiehillä on vastuu siitä, että työpaikoilla toteutuu nollatoleranssi seksuaalista häirintää vastaan. Hallitus myös rohkaisee häirintää kokeneita ihmisiä nostamaan asian esille työyhteisössään.

Suomessa on muutettava asenteita ja toimintatapoja, minkä on tapahduttava niin työpaikoilla, kouluissa, internetissä kuin erilaisten harrastusten parissa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä kouluihin, jotta oppimisympäristöt ovat turvallisia lapsille ja nuorille. Jokaisella on oikeus turvalliseen ja toisia kunnioittavaan opiskelu- ja kouluympäristöön.

”Seksuaaliseen häirintään liittyy tietynlainen puhumattomuuden ja puuttumattomuuden kulttuuri”, sanoo pääministeri Juha Sipilä”, ”Nyt on tärkeää pitää keskustelua yllä, jotta asiat muuttuvat.”

Hallitus päättää tasa-arvo-ohjelman yhteydessä ensi keväänä toimista, joihin se ryhtyy seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi. Ministerit Lindström, Mattila ja Saarikko puolestaan ovat kutsuneet työmarkkinajärjestöt ja keskeiset sidosryhmät keskustelemaan seksuaalisesta häirinnästä työpaikoilla vielä ennen joulua.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on antanut Opetushallitukselle toimeksi päivittää yhdessä koulutuksen järjestäjien ja muiden asiantuntijoiden kanssa asiasta annetut ohjeistukset helmikuun 2018 loppuun mennessä, jotta kaikilla kouluissa ja oppilaitoksissa toimivilla on valmiudet toimia seksuaalisen ahdistelun ja häirinnän estämiseksi.

Hallitus painottaa, että nyt tarvitaan toimintaa kaikilta. Myös yksittäinen kansalainen voi puuttua häiritsevään käytökseen. Seksuaaliseen häirintään on saatava nollatoleranssi yhteiskunnassamme.

Lue seuraavaksi

Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
Keskustan uusi varapuheenjohtaja täräyttää: äänestysikäraja laskettava 16 vuoteen
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Siponen nostaa uudeksi näkökulmaksi keskusteluun nuorten laajemman osallistamisen. Osallistamisen keinoiksi hän esittää äänestysikärajan laskemista ja koko ikäluokkaa koskevaa palvelusvelvollisuutta
9.6.2026 / Uutiset
Lapsiperheitä suojattava velkajarrun toimeenpanossa - Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026
Lapsiperheiden turvallinen arki ja toimeentulo sekä perheen perustamiseen rohkaisu ovat Keskustan talouspolitiikan kulmakiviä.
7.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetHallitus: Seksuaalinen häirintä on kitkettävä