Siirry sisältöön

Honkonen: Nuorten arkea parannetaan

Eduskunnan valtionvarainvaliokunnan julkistamassa ehdotuksessa ns. joululahjarahoiksi on ilahduttavasti monia tärkeitä parannuksia nuorten arkeen. Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen iloitsee etenkin 4H-toimintaan, nuorten yrittäjyyteen, lukutaidon edistämiseen, lasten lukemisen edistämiseen, turvakotitoimintaan ja sosiaaliasiamiesten rahoitukseen tehtävistä panostuksista.

– Nuorten yhteiskuntaan kiinnittymisen tukeminen on tärkeä tehtävä. Se vahvistaa kokemusta turvallisesta arjesta perheissä, ja vahvistaa tulevaisuuden uskoa nuorten omalla kohdalla, Honkonen korostaa.

– Keskustalle turvallisen arjen lisäksi kyse on arvoperustaisesta välittämisestä, johon perustuen nuorille on mahdollistettava koulutuksen ja harrastusten kautta tie turvalliseen ja suorastaan onnelliseen elämään. Kyse on siitä, miten jokainen voi tuntea merkityksen yhteisöjen kautta ja avulla, muistuttaa Honkonen.

Lue seuraavaksi

Liikunta kuuluu kaikille - Keskusta julkaisi liikuntalinjauksensa
Keskusta on julkaissut liikuntalinjauksensa, jossa on toimenpiteitä suomalaisten fyysisen toimintakyvyn parantamiseksi 15 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
8.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen vappupuheissaan: Datakeskusbuumiin saatava koordinaatiota
Suomeen kohdistuu parhaillaan paljon datakeskusinvestointeja. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan kiinnostus on myönteinen asia, mutta kehitystä on pystyttävä ohjaamaan hallitummin. Kaikkonen puhui asiasta vappupuheissaan Hyvinkäällä, Keravalla ja Kyösti Kallion patsaalla Helsingissä.
1.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetHonkonen: Nuorten arkea parannetaan