Siirry sisältöön

Honkonen: Suojavarustevalmistus vauhtiin ja kasvomaskien käyttöön heti ohjeet!

Petri Honkonen
Petri Honkonen

Viimeisimpänä ministeriön epidemiatoimenpiteitä johtava virkamies antoi julkisuuteen Suomen linjasta lausuntoja, joita pääministerin piti oikoa. Tällainen on Honkosen mukaan lähes ennenkuulumatonta.

– Asiat on sosiaali- ja terveysministeriössä saatava nyt tavalla tai toisella järjestykseen. Ministeriö on etulinjassa tässä kriisissä. Siksi ihmisten on voitava luottaa siihen, että asiat ovat viimeistä piirua myöten hallinnassa.

Honkosen mukaan sosiaali- ja terveysministeriöllä on kaksi nopeaa tapaa luottamuksen vahvistamiseen.

– Yrittäjiltä eri puolilta Suomea tulee jatkuvasti palautetta siitä, että heillä olisi valmius tuottaa suojavarusteita, mutta enemmän sääntö kuin poikkeus on, että sosiaali- ja terveysministeriö, saati Huoltovarmuuskeskus, ei edes vastaa yhteydenottoihin. Sen sijaan yritysten suojavarusteet kyllä kelpaavat ulkomaille. Tähän on tultava muutos. Ihmiset ihmettelevät, kun koko ajan valitetaan pulaa suojavarusteista, mutta yritysten tuotteet ja yhteistyötarjoukset eivät kelpaa.

– Toiseksi, muu maailma ja Eurooppa hyvin pitkälle käyttää kasvomaskeja. Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö sen sijaan selvittää asiaa. Sinällään on hyvä, että selvitys tehdään. Se mitä suomalaiset kuitenkin todella tarvitsevat nyt, kun rajoituksiakin on höllennetty, on selkeät ohjeet maskien turvalliseen ja tehokkaaseen käyttöön. Ihmiset kun niitä tosiaan jo käyttävät.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetHonkonen: Suojavarustevalmistus vauhtiin ja kasvomaskien käyttöön heti ohjeet!