Skip to content

Jouni Ovaska: Sitä tehdään, mitä esitettiin

Yrittäjävähennys. Työttömyysetuus starttirahana tai palkkatukena. 2500 euron kertakorvaus naisten työnantajille. Kotitalousvähennyksen parantaminen. Omaishoito kuntoon. Lisää rahaa teihin ja muihin väyliin.

Keskusta esitti esimerkiksi näitä uudistuksia ennen viime eduskuntavaaleja. Nyt kaikki nämä toteutuvat ensi vuoden budjetissa.

Tehtävää riittää, mutta perustellusti voi sanoa, että Suomen suunta on hiljalleen parempaan päin. Suomen talous kasvaa vihdoin usean miinusmerkkisen vuoden jälkeen. Työttömyys on hieman hellittänyt. Uudistukset ovat edenneet.

Budjetilla sekä työllisyys- ja yrittäjyyspaketeilla Suomen suuntaa käännetään edelleen. Niillä pystytään parantamaan etenkin pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä sekä helpottamaan työllistämistä ja työllistymistä. Kaikki kivet on myös tästä eteenpäin käännettävä työttömyyden nujertamiseksi.

Käänteentekevää kuitenkin on ollut ja on Keskustan ja puheenjohtaja Juha Sipilän ennen vaaleja esittämän yhteiskuntasopimuksen ja sittemmin kilpailukykysopimuksen nimen saaneen ratkaisun aikaansaaminen.

Se sai lopullisen sinettinsä eilen, kun saimme vahvistuksen kunta-alan sopimuksen allekirjoittamisesta. Pidemmällä aikavälillä sopimus turvaa osaltaan myös julkisten alojen palveluja ja työpaikkoja. Keskusta tiedostaa, että lyhyellä aikavälillä ratkaisu on työntekijöiden kannalta poikkeuksellinen.

Suomen, Euroopan ja maailman tilanne on sellainen, että hallituspuolueiden on myös jatkossa pystyttävä saumattomaan yhteistyöhön. Kaikkien hallituspuolueiden onnistumista mitataan aikanaan etenkin sillä, onko työllisyys parantunut ja kokevatko suomalaiset, että heillä ja Suomella menee paremmin.

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetJouni Ovaska: Sitä tehdään, mitä esitettiin