Siirry sisältöön

Kalli, Ovaska ja Kinnunen Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajistoon, Kosonen ehdokas eduskunnan ympäristövaliokunnan johtoon

Keskustan eduskuntaryhmä teki ryhmäkokouksessaan 15.9. henkilövalintoja.

Eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi tehtävästä luopuneen Juha Pylvään tilalle valittiin yksimielisesti Eeva Kalli.

Hän on ensimmäisen kauden kansanedustaja Satakunnan vaalipiiristä. Aiemmin Kalli on toiminut eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtajana.

Eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtajaksi Kallin tilalle valittiin yksimielisesti Jouni Ovaska.

Hän on ensimmäisen kauden kansanedustaja Pirkanmaan vaalipiiristä. Aiemmin Ovaska on toiminut eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtajana.

Eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtajaksi Ovaskan tilalle valittiin yksimielisesti Mikko Kinnunen. Hän on ensimmäisen kauden kansanedustaja Oulun vaalipiiristä.

Eduskuntaryhmän ehdokas eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtajaksi tehtävästä luopuvan Juha Sipilän tilalle on Hanna Kosonen.

Hän on toisen kauden kansanedustaja  Kaakkois-Suomen vaalipiiristä ja on toiminut pitkään ympäristövaliokunnan jäsenenä ja aiemmin mm. tiede- ja kulttuuriministerinä. Myös Kososen valinta oli yksimielinen.

Lisätietoja:
eduskuntaryhmän pääsihteeri Timo Portaankorva
puh. 040 590 7956

Lue seuraavaksi

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen puoluevaltuusto 25.4.2026
Tämä vaalikausi on jälleen osoittanut, että maaseudun ja pienempien paikkakuntien ainoa turva ja tuki on Keskusta. Vain Suomen Keskusta näkee Suomen kokonaisena ja näkee myös maakuntien mahdollisuudet.
25.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen puoluevaltuuston kokouksessa 25.4.2026
Poliitikkojen tärkein tehtävä on luoda ihmisille turvaa ja tulevaisuudenuskoa. Luoda Suomelle yhteinen suunta, minne mennä. Juuri tässä, juuri tänään Suomi kaipaa suunnan. Ei vain sopeutuksia, vaan päämäärän. Ei vain säästölistoja, vaan tulevaisuuskuvan. Ja tässä on Keskustan paikka. Keskustan Suomi on maa, jossa jokainen voi nähdä oman paikkansa tulevaisuudessa. Maa, jossa asetetaan selkeitä tavoitteita. Ja myös mitataan, päästäänkö niihin.
25.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkosen puhe Työn Kasvupäivässä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen puhe Keskustan eduskuntaryhmän Työn Kasvupäivässä Helsingissä 24.4.
24.4.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKalli, Ovaska ja Kinnunen Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajistoon, Kosonen ehdokas eduskunnan ympäristövaliokunnan johtoon