Skip to content

Keskusta: EU-parlamentin kestämätön linja metsäenergiaan on torjuttava

Keskusta torjuu EU-parlamentin kielteisen kannan metsäenergian hyödyntämiseen. Parlamentin keskiviikkona linjaama mielipide ei merkitse sitovaa sääntelyä, sillä asia tulee seuraavaksi jäsenmaiden neuvoston ja EU-komission kolmikantaneuvotteluihin. Keskustan puoluehallitus totesi torstaina, että näissä neuvotteluissa on estettävä EU-parlamentin linjan eteneminen. Tässä onnistuminen edellyttää voimakkaiden kansallisten ponnistelujen jatkamista sekä tiivistä yhteistyötä Suomen kanssa samanhenkisten jäsenmaiden kanssa.

Keskusta näkee, että huoltovarmuuden edistämiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi tarvitsemme enemmän kotimaista, uusiutuvaa energiaa. Suomi on Keskustan johdolla viime vuosikymmenet määrätietoisesti lisännyt kotimaisen uusiutuvan energian käyttöä ja vähentänyt riippuvuutta Venäjästä, ja tätä linjaa on jatkettu nykyisen hallituksen aikana. Venäjän sota ja siitä seurannut energiamarkkinoiden sekaannus osoittavat, että Euroopan on noudatettava Suomen osoittamaa esimerkkiä. Parlamentin kannan toteutuminen ei olisi Euroopalle eduksi, eikä se edistäisi yhteisiä eurooppalaisia tavoitteita uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi.

Keskusta muistuttaa, että metsäpolitiikka ei kuulu EU:lle vaan kansalliseen päätäntävaltaan. Esimerkiksi komission kaavailema ennallistamisasetus puuttuisi metsäpolitiikkaan. EU:n on pidättäydyttävä sääntelystä, joka kuuluu jäsenmaiden linjattavaksi.

Keskusta antaa täyden tukensa hallitukselle sen työssä Suomen etujen puolustamiseksi EU-pöydissä. Elinkeinoministeri Lintilä, valtiovarainministeri Saarikko, maa- ja metsätalousministeri Kurvinen ja pääministeri Marin ovat tällä hallituskaudella edustaneet EU-areenoilla Suomen metsien käyttöä ja Suomen etua palvelevaa linjaa. Koko hallituksen pitää yhdessä edistää Suomen etua metsäasioissa tulevina kuukausina. Tulevat neuvottelut kestävät useista kuukausista jopa vuoteen, niissä Suomen kannan pitää selkeästi näkyä, kuulua ja toteutua.

Lisätietoja:
Riikka Pakarinen
Keskustan varapuheenjohtaja
+358 40 580 0833

Lue seuraavaksi

Keskustan Kurvinen eduskuntapuheessaan: Keskustan talousvaihtoehto on vastuullinen ja inhimillinen
Keskustan vaihtoehto hallituksen linjaukselle olisi velkaantua vähemmän, mutta toimia silti vastuullisesti ja tasapuolisesti. Keskusta tukisi lapsiperheitä ja sellaiseksi haluavia ja samalla kasvupanostuksia suunnattaisiin koko maahan.
29.11.2023 / Uutiset
Keskustan Kurvinen: Keskustan vaihtoehto on rohkaiseva ja vastuullinen
Keskustan vaihtoehto hallituksen linjaukselle olisi velkaantua vähemmän, mutta toimia silti vastuullisesti ja tasapuolisesti. Keskusta tukisi lapsiperheitä ja sellaiseksi haluavia ja samalla kasvupanostuksia suunnattaisiin koko maahan. Lähipalveluita ja kunnon liikenneyhteyksiä tarvitaan Keskustan linjauksen mukaan ihan kaikkialla Suomessa.
29.11.2023 / Blogit ja ryhmäpuheenvuorot
Puoluevaltuuston kokouksen toinen päivä 26.11.2023
Puoluevaltuuston sunnuntaipäivä alkoi talousseminaarilla. Kokouksen päätösasioissa mm. eurovaaliehdokkaiden asettaminen.
27.11.2023 / K-Studio
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskusta: EU-parlamentin kestämätön linja metsäenergiaan on torjuttava