Siirry sisältöön

Kalmari ja Hoskonen: Valkoposkihanhien suojametsästys sallittava välittömästi

valkoposkihanhia lähdössä lentoon
valkoposkihanhia lähdössä lentoon

Keskustan kansanedustajat, eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskonen ja maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari vaativat, että Suomessa mahdollistetaan nopeasti valkoposkihankien suojametsästys Ruotsin ja Viron tapaan.

Hoskosen ja Kalmarin mukaan uudistus voidaan toteuttaa nykyisten EU-direktiivien ja kotimaisen luonnonsuojelulain puitteissa lisäämällä väljyyttä poikkeuslupiin. Ympäristöministeriön on aloitettava asian valmistelu välittömästi, Hoskonen ja Kalmari tähdentävät. Peruste uudistukselle on valkoposkihanhien aiheuttamat vahingot maataloudelle, jonka kannattavuus on jo muutenkin poikkeuksellisen heikko.

-Myös tänä keväänä valkoposkihanhet ovat aiheuttaneet mittavia tuhoja useilla tiloilla kautta Suomen, kun rehusato on menetetty. Tähän on tultava kiireellä muutos. Edellytämme, että ympäristöministeri Mikkonen tarttuu ongelmaan välittömästi.

-Pidemmällä aikavälillä valkoposkihanhesta on tehtävä riistalaji ja mahdollistettava sen kannanhoidollisen metsästyksen aloittaminen, Hoskonen ja Kalmari esittävät.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
Liikunta kuuluu kaikille - Keskusta julkaisi liikuntalinjauksensa
Keskusta on julkaissut liikuntalinjauksensa, jossa on toimenpiteitä suomalaisten fyysisen toimintakyvyn parantamiseksi 15 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
8.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKalmari ja Hoskonen: Valkoposkihanhien suojametsästys sallittava välittömästi