Siirry sisältöön

Kansanedustaja Martti Talja: Hallituksen sote-esitys on paras mahdollinen

– Nykyinen pitkään jatkunut epävarma tilanne on jo ajanut sosiaali- ja terveyspalvelusektorin sekavaan tilaan, voidaan puhua osin jopa kaaoksesta. Kunnat ulkoistavat epävarmoina palveluitaan ja suuret yksityiset toimijat hierovat malttamattomina käsiään toivoen uudistuksen kaatumista. Näin ei kuitenkaan saa käydä. Koko uudistuksen kaatuminen johtaisi valtavaan sekasotkuun ja hallitsemattomaan tilanteeseen, Talja sanoo.

Kun tarkastellaan tulevaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistapaa, jo aiemmin perustuslakiongelmiin törmänneiden suurkunta- yms. hankkeiden jälkeen asiantuntijoiden kesken vallitsee varsin laaja yhteisymmärrys siitä, että järjestämisvastuun kokoaminen tuleville maakunnille on hyvä perusratkaisu. Kuitenkin maakuntien järjestämisosaamiseen sekä strategiseen palveluiden järjestämiseen on kiinnitettävä huomiota ja siihen on annettava tukea ja alkuun lisäresursseja. Myös it-järjestelmien ja toimivien, yhteensopivien potilaskertomusjärjestelmien valmistuminen on valinnanvapauden ehdoton perusedellytys.

– Koska valinnanvapaus on kokonaisuudessaan varsin mittava ja uudenlainen järjestelmä, viisainta olisi laajentaa valinnanvapaus käyttöön vaiheittain, ensin kokeiluhankkeilla. Näiden kokeilujen ja kehitettyjen korvausmallien ja ohjausjärjestelmien perusteella ratkaisuja on hyvä kehittää saatujen kokemusten jälkeen.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKansanedustaja Martti Talja: Hallituksen sote-esitys on paras mahdollinen