Siirry sisältöön

Kansanedustaja Mika Lintilä elinkeinoministeriksi

Keski-Pohjanmaan Toholammilta kotoisin oleva Mika Lintilä on viidennen kauden kansanedustaja, joka valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran 1999.

Lintilä on toiminut pitkään eduskunnan valtiovarainvaliokunnan ja talousvaliokunnan jäsenenä. Lintilä on vetänyt myös pitkään keskustan taloustyöryhmää. Koulutukseltaan Lintilä on hallintotieteiden kandidaatti.

Lue seuraavaksi

Kaikkonen Orpolle: Pelkkä toivominen ei riitä – hallituksen tehtävä uusia päätöksiä talouden pelastamiseksi
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitukselta uusia toimia Suomen talouden ja työllisyyden vahvistamiseksi. Lähi-idän kiristyneen tilanteen vaikutukset voivat hänen mukaansa heikentää entisestään jo valmiiksi vaikeaa taloustilannetta.
5.3.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Työttömyysturvan suojaosa on palautettava – työn tekemisen on oltava kannattavaa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitusta korjaamaan virheensä ja palauttamaan suojaosan pikaisesti. Suomen työttömyys on kasvanut ja talous laahaa. Samaan aikaan hallitus on poistanut työttömyysturvan suojaosan, joka mahdollisti sen, että työtön saattoi ottaa vastaan lyhyitä ja määräaikaisia keikkatöitä ilman kohtuutonta tulonmenetystä.
27.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKansanedustaja Mika Lintilä elinkeinoministeriksi