Siirry sisältöön

Katri Kulmuni koronaviruksesta: Varaudumme kaikkeen

kuva koronaviruksesta
kuva koronaviruksesta

Koronavirus herättää ihmisissä aiheellisesti huolta. Hallitus seuraa viruksen vaikutuksia niin terveyteen kuin talouteen huolella ja reaaliaikaisesti.

Tärkein tehtävämme on huolehtia ihmisten terveydestä ja turvallisuudesta sekä minimoida viruksen vaikutukset talouteen ja yrityksiin.

Olen pyytänyt elinkeinoministeri Mika Lintilää selvittämään toimet, joilla varaudutaan yritysten mahdollisiin rahoitustarpeisiin.

Parasta varautumista on oma varautuminen ja siksi pidämme tarkkaan huolen, että yritykset eivät joutuisi tilanteisiin, joissa niiden toiminta vaikeutuu.

Saamme myös päivittäin tietoa rahoitusmarkkinoiden tilanteesta. Valtiovarainministeriö tekee tiivistä yhteistyötä Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan kanssa.

Tapaan myöhemmin tänään myös Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin ja keskustelemme tilanteesta sekä käymme läpi varautumistilannetta.

Valtion tämän vuoden budjetti on jo lievästi elvyttävä, mikä tukee tilanteen hoitamista. Valtiovarainministeriö laatii huhtikuun kehysriiheen uuden tilannearvion, jonka pohjalta arvioidaan laajempien kokonaisuuksien tarvetta.

Lue seuraavaksi

Kaikkonen Orpolle: Pelkkä toivominen ei riitä – hallituksen tehtävä uusia päätöksiä talouden pelastamiseksi
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitukselta uusia toimia Suomen talouden ja työllisyyden vahvistamiseksi. Lähi-idän kiristyneen tilanteen vaikutukset voivat hänen mukaansa heikentää entisestään jo valmiiksi vaikeaa taloustilannetta.
5.3.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Työttömyysturvan suojaosa on palautettava – työn tekemisen on oltava kannattavaa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitusta korjaamaan virheensä ja palauttamaan suojaosan pikaisesti. Suomen työttömyys on kasvanut ja talous laahaa. Samaan aikaan hallitus on poistanut työttömyysturvan suojaosan, joka mahdollisti sen, että työtön saattoi ottaa vastaan lyhyitä ja määräaikaisia keikkatöitä ilman kohtuutonta tulonmenetystä.
27.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKatri Kulmuni koronaviruksesta: Varaudumme kaikkeen