Siirry sisältöön

Katri Kulmuni: Suomen tie ulos koronakriisistä

Vesa Vihriälän johtama professorityöryhmä on jättänyt tänään ansiokkaan raporttinsa, jossa haetaan Suomen taloudelle tietä ulos koronakriisistä ja eväitä maamme jälleenrakentamiseen. Se tarkoitta suuntaa kohti uutta kasvua, hyvinvointia ja korkeaa työllisyyttä. Tie on pitkä ja tulee kestämään vuosia.

Vaikuttavilla elvytystoimilla lähivuosien aikana koko Suomi on saatava kasvuun. Työpaikat ja yritykset on kannateltava kriisin yli. Osaamista, innovaatiota sekä investointeja kestävään kehitykseen on vauhditettava eri puolilla maata. Ihmisten luottamusta arjen turvallisuuteen on vahvistettava. Toimivat peruspalvelut kunnissa varmistavat eri ikäisten hyvää elämää.

Elvytystoimet lisäävät valtion menoja ja valtion velkaantumista lähivuosina. Vihriälän työryhmä muistuttaa, että elvytyksen rinnalle on haettava toimet, joilla julkinen talous pysyy vakaalla ja tasapainoisella uralla. Tulevien sukupolvien taakkaa ei voi lisätä loputtomiin.

Näen, että Suomella on tässä valittavana lähivuosien aikana kolme vaihtoehtoa. Ne ovat Näivettymisen tie, Surkastumisen tie ja Elinvoiman tie.

Veronkorotuksilla haettava julkisen talouden tasapaino on pidemmän päälle näivettymisen tie. Ihmisiltä ja yrityksiltä loppuisi happi.

Surkastumisen tiellä haetaan sopeutusta puolestaan rajuilla ja nopeilla menojen leikkauksilla. Se hyydyttäisi kasvun ja lisäisi eriarvoisuutta.

Paras valinta on elinvoiman tie. Se vaatii rohkeutta uudistuksiin, jotka helpottavat työllistämistä ja työllistymistä. Elinvoiman tie tuo työmarkkinoille joustavuutta, joka lisää kriisien sietokykyä. Koko maan ja kaikkien ihmisten voimavarat on saatava käyttöön. Tarvitsemme yrityksille kannusteita investointeihin ja osaavaa työvoimaa. Fiksut tavat toimia lisäävät tuottavuutta niin yrityksissä kuin julkisissa palveluissakin.

Edessämme on tärkeitä ja vaikeita valintoja. Koronakriisi on myös opettanut meille paljon. Luotan suomalaisiin. Kyllä me tästä selviämme elinvoiman tielle.

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni

Teksti on ensimmäisenä julkaistu Katri Kulmunin blogina Uuden Suomen sivustolla.

Lue seuraavaksi

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen puoluevaltuusto 25.4.2026
Tämä vaalikausi on jälleen osoittanut, että maaseudun ja pienempien paikkakuntien ainoa turva ja tuki on Keskusta. Vain Suomen Keskusta näkee Suomen kokonaisena ja näkee myös maakuntien mahdollisuudet.
25.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen puoluevaltuuston kokouksessa 25.4.2026
Poliitikkojen tärkein tehtävä on luoda ihmisille turvaa ja tulevaisuudenuskoa. Luoda Suomelle yhteinen suunta, minne mennä. Juuri tässä, juuri tänään Suomi kaipaa suunnan. Ei vain sopeutuksia, vaan päämäärän. Ei vain säästölistoja, vaan tulevaisuuskuvan. Ja tässä on Keskustan paikka. Keskustan Suomi on maa, jossa jokainen voi nähdä oman paikkansa tulevaisuudessa. Maa, jossa asetetaan selkeitä tavoitteita. Ja myös mitataan, päästäänkö niihin.
25.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkosen puhe Työn Kasvupäivässä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen puhe Keskustan eduskuntaryhmän Työn Kasvupäivässä Helsingissä 24.4.
24.4.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKatri Kulmuni: Suomen tie ulos koronakriisistä