Siirry sisältöön

Kenen johdolla työllisyyden nousu tulevaisuudessa turvataan?

Se tarkoittaa, että aika monessa kodissa voidaan katsoa luottavaisemmin tulevaisuuteen. Ja toivottavasti myös viettää joulua erilaisissa tunnelmissa, kuin jokunen vuosi sitten.

On älyllisesti epärehellistä väittää, että työllisyyden paraneminen johtuu vain hallituksesta. Kyllä talouden nousun ovat suomalaiset tehneet yhdessä.

Ennen muuta on kiitettävä yhtäältä pienyrittäjiä, jotka ovat työllistäneet ja toisaalta työntekijöitä, jotka ovat joutuneet monin tavoin joustamaan.

Yhtä huuhaata on kuitenkin väittää, että toteutetulla talous-, työllisyys- ja veropolitiikalla ei ole ollut väliä. Totta kai sillä on ollut. Suomen nousu viime vaalikauden työttömyys- ja velkakurimuksesta on Euroopan ja myös maailman mitassa poikkeuksellista.

Kysymysten kysymys tulevaisuutta ja huhtikuun eduskuntavaaleja ajatellen kuuluu, miten aikaansaatu työllisyyden paraneminen saadaan jatkumaan ja kenen johdolla – Sipilän, Rinteen vai Orpon?

Apilanvihreiden silmälasienkin läpi katsottuina tosiasiat ovat tosiasioita. Rinteen näytöt ovat noin 100 000 työtöntä lisää viime vaalikaudella. Sipilän näytöt ovat yli 120 000 työllistä lisää tällä vaalikaudella. Tästä ei päästä yli eikä ympäri.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKenen johdolla työllisyyden nousu tulevaisuudessa turvataan?