Siirry sisältöön

Keskusta: Jokaisella lapsella ja nuorella on oltava mahdollisuus maksuttomaan harrastustoimintaan!

Tuomo puumala tumma puku miljöössä
Tuomo puumala tumma puku miljöössä

Näin todetaan Keskustan tuoreessa liikuntapoliittisessa linjauksessa, jonka keskeinen tavoite ihmisten iästä riippumatta on se, että liikettä on lisättävä koko kansan parissa.

-Tulevalla vaalikaudella on käynnistettävä valtakunnallinen kärkihanke, joka huomioi liikkeen lisäämisen näkökulman kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Keskusta esittää, että liikkeen lisääminen ja liikkumattomuuden vähentäminen on budjetoitava ilmiöpohjaisesti. Liikunnan ilmiöpohjainen budjetointi toimisi pilottina julkista hallintoa uudistettaessa sektori- ja hallinnonrajat ylittäväksi, sanoo työryhmää vetänyt kansanedustaja Tuomo Puumala.

Päättyvällä vaalikaudella toteutettu Liikkuva koulu -hanke on osoittautunut menestystarinaksi.

-Liikkuvan koulun kaltaisia toimintamalleja pitää saada jatkossa eri sektoreille kuten varhaiskasvatukseen, korkeakouluihin, työpaikoille ja vanhustenhuoltoon. Toimintamalleja käynnistettäessä pitää pyrkiä siihen, että niistä tulisi jatkossa pysyviä käytänteitä, jatkaa Puumala.

Keskustan mukaan liikunta pitää nähdä aiempaa vahvemmin myös elinkeinopoliittisesta näkökulmasta. Tavoitteeksi pitää asettaa 40 000 uutta liikunta-, hyvinvointi- ja liikuntamatkailualan työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä.

-Yritysten kasvua ja uusien kasvuyritysten syntyä on tuettava käynnistämällä hyvinvointialaa tukeva kasvuohjelma, Puumala päättää.

Koko linjauksen voit lukea täältä: www.keskusta.fi/liikuntalinjaus

Lue seuraavaksi

Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
Keskustan uusi varapuheenjohtaja täräyttää: äänestysikäraja laskettava 16 vuoteen
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Siponen nostaa uudeksi näkökulmaksi keskusteluun nuorten laajemman osallistamisen. Osallistamisen keinoiksi hän esittää äänestysikärajan laskemista ja koko ikäluokkaa koskevaa palvelusvelvollisuutta
9.6.2026 / Uutiset
Lapsiperheitä suojattava velkajarrun toimeenpanossa - Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026
Lapsiperheiden turvallinen arki ja toimeentulo sekä perheen perustamiseen rohkaisu ovat Keskustan talouspolitiikan kulmakiviä.
7.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskusta: Jokaisella lapsella ja nuorella on oltava mahdollisuus maksuttomaan harrastustoimintaan!