Siirry sisältöön

Keskusta: Keskiolut pysyy kaupassa – alkoholihaittoihin silti puututtava

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

– Julkisuudessa on syntynyt käsitys, että kyse olisi Keskustan kärkitavoitteesta eduskuntavaaleihin. Keino on löytynyt yksittäisenä toimenpiteenä Keskustan vuodelta 2013 olevasta taustalinjauksesta, jota on viime päivinä pidetty näkyvästi esillä. Kahden vuoden aikana saadun palautteen pohjalta tätä keinoa ei kuitenkaan nostettu viime syksynä vaaliohjelmaan.
– Alkoholihaittojen vähentämiseen on löydettävä muita vaikuttavia keinoja. Näistä toivomme rakentavaa keskustelua ja otamme mielellämme hyviä ehdotuksia vastaan. Kyseessä on yhteiskunnalle miljardiluokan kysymys, mittaamattomista inhimillisistä kärsimyksistä puhumattakaan.

Keskustan vaaliohjelma muodostuu viime viikonloppuna julkaistusta kakkarasta ja siitä johdetusta viidestä tavoitteesta Suomelle. Selvyyden vuoksi linkitykset vaalikauden aikana tehtyihin taustalinjauksiin on nyt poistettu Keskustan verkkosivuilta vaaliohjelman alaviitteestä.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Lohi: Vuodesta tulossa talouden ”annus horribilis” – Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu
Keskustan varapuheenjohtaja sekä eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi toteaa vuodesta olevan tulossa talouden ”annus horribilis” – Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu.
3.12.2025 / Uutiset
Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen: Keskeiset toimijat samaan pöytään rauhan saavuttamiseksi Ukrainaan
Keskustan puheenjohtaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Antti Kaikkonen käsitteli Ukrainan rauhanprosessin tilannetta ulko- ja turvallisuuspoliittisessa katsauksessaan keskustan järjestämässä seminaarissa.
27.11.2025 / Uutiset
Keskustan vaihtoehdon esittelypuhe eduskuntakeskustelussa 26.11.2025
Keskustan vaihtoehdon esittely eduskuntakeskustelussa, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen
26.11.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskusta: Keskiolut pysyy kaupassa – alkoholihaittoihin silti puututtava