Siirry sisältöön

Keskustan eduskuntaryhmä: Bensan ja dieselin veronkorotuksille stoppi, päästöt alas kotimaisilla uusiutuvilla ja etätyöllä

Keskustan eduskuntaryhmä esittää liikennepolitiikan mittavaa uudistusta.

Tavoite on lisätä tuntuvasti kotimaisten, uusiutuvien polttoaineiden käyttöä ja mahdollistaa etätyö niin, että liikenteen päästöt saadaan sovitusti vähenemään.

Tavoite on myös katkaista polttoaineiden jatkuvien, epäreilusti kohdistuvien veronkorotusten kierre ja mahdollistaa autoilu koko Suomessa myös tulevaisuudessa.

– Autoa pitää voida käyttää. Päästöjen vähentäminen pitää tehdä ihmisten ja maan eri osien kannalta reilulla tavalla, puheenjohtaja Antti Kurvinen sanoo.

Suomessa tavoite on puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä.

Keskustan eduskuntaryhmä esittää biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen nostamista tulevina vuosina nykyisestä 30 prosentista jopa 40 prosenttiin.

Jos miljoona suomalaista tekisi puolet viikosta etänä töitä, liikenteen päästöt vähenisivät 0,44 miljoonaa hiilidioksiditonnia. Ihmisten monipaikkainen arki pitää politiikan keinoin mahdollistaa.

Polttoaineiden nykyisen litraperusteisen verotuksen tilalle eduskuntaryhmä esittää pidemmällä aikajänteellä paikannukseen perustuvaa verotusta alueellisena ratkaisuna.

– Jos mitään ei tehdä, veronkorotukset uhkaavat tulevaisuudessa jatkua ja maksajaksi joutuvat bensa- ja dieselautoilla ajavat. Se ei ole oikein. Autoilun kustannuksilla ei ylipäätään ole varaa enää nousta, kansanedustaja, eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Torniainen sanoo.

Esitysten valmistelua vetänyt Torniainen tähdentää, että uudistus tehtäisiin ihmisten yksityisyydensuoja varmistaen.

– Suomen perustuslaki jo yksin takaa yksityisyydensuojan. Lisäksi paikannus on jo käytössä useimmissa uusissa autoissa ja laajasti esimerkiksi nykyisissä puhelimissa.

Keskustan eduskuntaryhmän esitykset kokonaisuudessaan ovat luettavissa tästä.

Antti Kurvinen

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja (Vaasa)

Ari Torniainen

Kansanedustaja (Kaakkois-Suomi)

Lue seuraavaksi

Eurooppalaiset keski- ja liberaalipuolueet kokoontuvat Helsinkiin – yhteinen julkilausuma vaatii vahvempaa Eurooppaa
Euroopan keski- ja liberaalipuolueet kokoontuvat Helsingissä 27.-28.6. ALDE-puolueen neuvoston kokoukseen. Kokouksessa julkaistiin yhteinen Helsingin julkilausuma, jossa korostetaan Euroopan turvallisuuden, demokratian ja yhtenäisyyden vahvistamista. Julkilausumassa vaaditaan muun muassa eurooppalaisen puolustuksen tiivistämistä, Ukrainan tukemista ja digitalisaation tuomiin uhkiin vastaamista.
27.6.2025 / Uutiset
Keskustan puoluetoimisto saa uusia osaajia riveihinsä. Wille Saastamoinen on aloittanut puoluetoimistolla talousassistenttina 2. kesäkuuta. Saastamoinen tukee tehtävässään Keskustan taloushallintoa ja toimii osana puoluetoimiston hallintotiimiä.
26.6.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan eduskuntaryhmä: Bensan ja dieselin veronkorotuksille stoppi, päästöt alas kotimaisilla uusiutuvilla ja etätyöllä