Siirry sisältöön

Keskustan eduskuntaryhmä: Isotuloiset eivät tarvitse verohelpotuksia

– Suomessa liian moni kamppailee päivittäisen toimeentulon kanssa, eikä olisi oikein, että yhteiskunnan rahaa käytettäisiin tässä tilanteessa työryhmäraportissa esitetyn kaltaisiin hyvätuloisten veronkevennyksiin, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen toteaa.

Keskustan eduskuntaryhmä ei myöskään halua, että pienten osinkotulojen verotusta kiristettäisiin ja suurten osinkotulojen verotusta kevennettäisiin. Myös tätä ehdotetaan asiantuntijatyöryhmän raportissa.

– Pk-yrittäjät ovat työllisyyden kannalta avainasemassa. Heidän kannustimiaan ei pidä heikentää, keskustaryhmän kansanedustajat muistuttavat.

Keskustan kansanedustajien mielestä yritysverotus on tällä hetkellä pääosin kohdallaan. Keskustalaisten mielestä on tärkeää, että verojärjestelmä on vakaa ja ennustettava.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan eduskuntaryhmä: Isotuloiset eivät tarvitse verohelpotuksia