Siirry sisältöön

Keskustan kuntavaaliehdokkaille ja kuntapäättäjille eettinen huoneentaulu

– Keskusta haluaa omalta osaltaan edistää asiapohjaista, ratkaisukeskeistä, sopimiselle ja yhteistyölle perustuvaa ja ennen kaikkea tulevaisuuteen katsovaa keskustelua ja päätöksentekoa. Sanomme ei loanheitolle ja henkilökohtaisiin loukkauksiin menemiselle, puoluesihteeri Jouni Ovaska sanoo.

Huoneentaulussa Keskustan ehdokkaaksi suostumuksensa antava sitoutuu toiminnallaan tukemaan puolueen ja kaikkien sen ehdokkaiden ja luottamushenkilöiden menestystä.

Keskustalaiset kuntapäättäjät sitoutuvat myös kotikuntansa Keskustan kunnallisjärjestön tai valtuustoryhmän yhteisiin pelisääntöihin esimerkiksi maksamalla luottamushenkilömaksua ja osallistumalla ryhmäkokouksiin.

Puolueen kuntavaaliehdokkaiden ja kuntapäättäjien edellytetään kohtelevan kaikkien puolueiden ehdokkaita ja päättäjiä kunnioittavan asiallisesti. Minkäänlaista vihapuhetta Keskustassa toimivilta ei hyväksytä.

Vastaava huoneentaulu oli Keskustalla käytössä myös vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

Huoneentaulu kokonaisuudessaan alla.

Lue seuraavaksi

Suomen metsiä ei saa antaa EU:n hallittaviksi
Keskusta esitti torstaina eduskunnan kyselytunnilla hallitukselle selvän kysymyksen: sanooko Suomi EU:n ennallistamisasetukselle kyllä vai ei. Kyse on siitä, annetaanko valta Suomen metsistä EU:lle vai pidetäänkö se omassa maassa. Viikolla käytiin myös välikysymyskeskustelu, jossa Keskusta vaati vastauksia hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Hallitus sai myös lopulta liikkeelle Keskustan hoputtaman lakialoitteen itärajan turvallisuuden parantamiseksi.
22.3.2024 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote
Kesk. Kosonen:  Koko Suomeen tekoja, ei työryhmiä
Suomi on turvallinen ja hyvinvoiva vain, jos koko maa pidetään asuttuna ja sen eri osien monipuolinen osaaminen ja yrittäminen otetaan käyttöön. Selvityksiä tekeviä työryhmiä ja niiden tuloksia on saatu jo riittävästi. Maan hallitukselta odotetaan nyt tekoja eikä mahdollisuuksien heikennystä, kuten näyttää tapahtuvan. Näin arvioi Keskustan kansanedustaja Hanna Kosonen Keskustan ryhmäpuheessa välikysymyskeskustelun aikana. Kosonen sanoi, että hallitus romuttaa kaiken hyvän, mitä Suomeen on rakennettu.
20.3.2024 / Blogit ja ryhmäpuheenvuorot
Keskustan Kurvinen: Rahat ja teot koko Suomen hyväksi puuttuvat
Keskustan ja Liike Nyt:n maaliskuun alkupuolella jättämää välikysymystä käsiteltiin eduskunnassa. Välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan puheessaan Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen muistuttaa, että Keskusta esitti jo syksyllä hallitukselle talouden kasvupakettia. Siinä tunnin junan rahoilla laitettaisiin teitä kuntoon, korjattaisiin homekouluja ja käynnistettäisiin rakennushankkeita ympäri Suomen. Näillä kaikilla saataisiin myös joka puolelle maata työpaikkoja.
20.3.2024 / Blogit ja ryhmäpuheenvuorot
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan kuntavaaliehdokkaille ja kuntapäättäjille eettinen huoneentaulu