Siirry sisältöön

Keskustan eduskuntaryhmä vetoaa rokotusten ottamisen puolesta

rokotetta pistetään käsivarteen

Koronavirus leviää Suomessa nyt ennen muuta rokottamattomien keskuudessa. THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön mukaan rokottamattomien ilmaantuvuusluku on nyt 700. Rokottamattomat sairastuvat ja myös sairaalahoidossa on pääosin rokottamattomia.

Tilanteella on huolestuttavia seurauksia. Esimerkiksi sydänleikkauksia on jouduttu siirtämään, koska tehohoitopaikkoja joudutaan varaamaan koronapotilaiden hoitoon.

Keskustan eduskuntaryhmä vetoaa vakavasti suomalaisiin rokotusten ottamisen puolesta. Niin suojelee sekä itseään, läheisiään että muita kanssaihmisiään. Rokotukset ottamalla jokainen pystyy osaltaan vaikuttamaan suoraan myös siihen, että Suomi pysyy auki.

Keskustan eduskuntaryhmä kannustaa kaikkia eduskuntaryhmiä esimerkin näyttämiseen sekä vetoamaan rokotusten ottamisen puolesta.

Keskustan eduskuntaryhmä

Lue seuraavaksi

Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen: Keskeiset toimijat samaan pöytään rauhan saavuttamiseksi Ukrainaan
Keskustan puheenjohtaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Antti Kaikkonen käsitteli Ukrainan rauhanprosessin tilannetta ulko- ja turvallisuuspoliittisessa katsauksessaan keskustan järjestämässä seminaarissa.
27.11.2025 / Uutiset
Keskustan vaihtoehdon esittelypuhe eduskuntakeskustelussa 26.11.2025
Keskustan vaihtoehdon esittely eduskuntakeskustelussa, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen
26.11.2025 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi Suomen joutumisesta EU-tarkkailuluokalle: Suomi on nyt vakavassa paikassa
Suomen ajautuminen EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn on murheellinen uutinen. Se on myös selkeä mainehaitta Suomelle, joka on esiintynyt EU:ssa tiukan taloudenpidon maana.
25.11.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan eduskuntaryhmä vetoaa rokotusten ottamisen puolesta