Siirry sisältöön

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen vanhustenhoidon laiminlyönneistä: Ministeri Häkkäselle hommia ja erityistarkastukset käyntiin

Antti Kaikkonen sininen puku studiokuva
Antti Kaikkonen sininen puku studiokuva

– Vaikuttaa siltä, että yritysten voittoja on kasvatettu suurella riskillä inhimillisen ja laadukkaan hoidon kustannuksella. Tällaista ei pidä hyväksyä. Lisäksi joutuu kysymään, onko sama meininki päällä myös vammaispalveluissa?

– Törkeästi toimineiden yritysten pitäisi kantaa vastuuta myös siitä, millaisen vahingon ne ovat aiheuttaneet hoiva-alan houkuttelevuudelle työpaikkana, toteaa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

– Ministeri Saarikko (kesk) piti hoiva-alan toimijoiden kanssa työkokouksen helmikuun alussa. Kokouksessa päädyttiin 25 toimenpiteeseen, joilla alan toimintaa tervehdytetään. Alan toimijat lupautuivat sitoutua toimenpiteisiin. Mutta ehkäpä tarvitaan vielä esillä olleitakin järeämpiä keinoja.

– On syytä selvittää väärin toimineihin yhtiöihin kohdistuvia sanktioita mahdollisten sopimussanktioiden lisäksi. Voidaanko pahoista hoivapalveluvelvoitteiden laiminlyönneistä asettaa esimerkiksi yhteisösakko ja tilapäinen kielto voitonjaolle, kysyy keskustan Kaikkonen.

– Vastuualansa puolesta em. asia kuuluu oikeusministeri Häkkäsen (kok) pöydälle. Olisi perusteltua, että hän ryhtyy asiassa ripeästi toimiin ja selvityttää tarvittavat lakimuutokset, joilla alan mädät omenat karsitaan pois, Kaikkonen sanoo.

– Näin ei kerta kaikkiaan voi jatkua. Nyt esille tulleiden laiminlyöntien selvitys tulisi aloittaa pikaisesti erityistarkastuksilla. Erityistarkastusten kustannukset tulisi sälyttää yhtiöiden vastuulle, toteaa Kaikkonen.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Lohi velkajarrutyöryhmän raportista:
Keskustan varapuheenjohtaja, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi kommentoi velkajarrutyöryhmän raporttia "talouskasvu ja tuottavuuden parantaminen kaikki kaikessa".
25.2.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Missä ovat hallituksen lupaamat 100 000 työpaikkaa?
Suomen työllisyystilanne on ajautunut hälyttävään suuntaan. Työttömyys on noussut rajusti, ja yhä useampi suomalainen on vailla työtä. Suunta on ollut väärä. Tilanne näkyy ihmisten arjessa, yritysten näkymissä ja koko maan tulevaisuudessa.
23.2.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Siika-aho lomatoiminnan alasajosta: Hallitus maksattaa epäonnistumisensa vammaisilla ja vähävaraisilla
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho peräänkuuluttaa hallitusta varmistamaan vähävaraisten ja heikommassa asemassa olevien perheiden tuetut lomat kevään budjettiriihessä.
23.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen vanhustenhoidon laiminlyönneistä: Ministeri Häkkäselle hommia ja erityistarkastukset käyntiin