Skip to content

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen blogissaan: Vastikkeeton perustulo on utopiaa

anu vehviläoinen keltakuvioinen paita valoheijaste taustalla
anu vehviläoinen keltakuvioinen paita valoheijaste taustalla

Toisekseen ratkaisisimme perusturvan ja työtulojen yhteensovituksen etuuden käänteisellä tuloverolla. Näin perusturvan päälle hankituista lisätuloista jäisi ihmiselle itselleen aina kohtuullinen määrä tuloja käteen.

Kolmas elementti on työllistymistä tukevien palveluiden uudistaminen yhden luukun ratkaisulla. Se tarkoittaa sitä, että ihminen pääsisi itse nykyistä nemmän vaikuttamaan itselleen sopivien mm. työllistymis- ja koulutuspalveluiden sisältöön.

Mallimme idea on, että perusturvan saajien tulee olla työelämän käytettävissä. On minulle ja Keskustalle täysin selvää, että terve työikäinen ihminen osallistuu työelämään, jos työtä vain on tarjolla.

En kannata vastikkeetonta klassista perustuloa, joka kuuluisi aukottomasti ja vastikkeetta jokaiselle kansalaiselle. Tällainen perustulo ei ole realismia. Yksi suomalaisen perustuloajattelun suomalaisista konkareista on Osmo Soininvaara. Myös hän on viisaasti todennut blogissaan, että vastikkeettomuus liittyy perustuloideologiaan, mutta ei se liity mitenkään loogisesti itse malliin.

Keskustan perustulomallin vahvuus on siinä, että siinä on realismia ja se on toteutettavissa käytännössä.

Tänään julkistettiin hallituksen perustulokokeilun ensimmäisiä tuloksia.
Kokeilu osoittaa, että pelkkä rahallinen kannustin ei yksinään riitä. Varsinkin pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat työllistykseen myös palveluita.

Keskustan esityksessä palvelut kootaan yhdelle luukulle. Jokainen palveluita tarvitseva saa omavirkailijan, jonka tehtävä on auttaa kulkemaan palvelupolulla. On kehitettävä tuen malleja, jotka eivät ole pelkkää työn välittämistä. Tarjolla on oltava kokonaisvaltaisesti palveluita siihen, miten ihminen parantaa hyvinvointia- ja terveyttään, nostaa työkykyään ja lisää osaamistaan sellaiseksi, että hän voi työllistyä. Kyse on jatkuvan oppimisen mahdollistavista palveluista.

Hallituksen satunnaisotantaan perustunut perustulokokeilu on ollut rohkea askel niin kokeilutoiminnan näkökulmasta kuin itse aiheen eli perustulon osalta. Kokeilutoimintaa on jatkettava mittavaa sosiaaliturvauudistusta tehtäessä.

Vuoden päästä kansallinen tulorekisteri laajenee sisältämään myös ihmisten saamat sosiaalietuudet ja eläketulot. Käyttäen alustana kuluneella vaalikaudella rakennettua kansallista tulorekisteriä, voidaan seuraavaksi toteuttaa kokeilu, jossa on mukana myös veroelementti eli käänteisen tuloveron kokeilu.

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen blogissaan: Vastikkeeton perustulo on utopiaa