Skip to content

Keskustan eduskuntaryhmän Vapun Vastavälikysymys opposition työllisyysvaihtoehdosta

SDP:n puheenjohtajalle Antti Rinteelle

Vapun vastavälikysymys opposition työllisyysvaihtoehdosta

Sosiaalidemokraatit olivat viime vaalikaudella hallituksen toinen pääpuolue. SDP:llä oli Suomen talouden ja työllisyyden sekä hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen kannalta keskeiset valtiovarain-, työ-, peruspalvelu- ja opetusministerin salkut.

Vaikka kansainvälinen talous kasvoi viime vaalikaudella, lopputulemana oli maamme talouden supistuminen, 100 000 työtöntä lisää ja valtion velan paisuminen, eikä loppua näkynyt.

Nykyisen hallituksen aikana on aikaansaatu tärkeä kilpailukykysopimus, toteutettu merkittäviä uudistuksia ja läpiviety myös vaikeita säästöjä, jotta velkaantuminen loppuisi.

Tuloksetkin näkyvät. Talous kasvaa erinomaista vauhtia, työllisyys kohenee kaikkialla Suomessa ja maamme velaksi eläminen on vihdoin loppumassa. Myös nuorisotyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys vähenevät.

Edellä olevan perusteella esitämme vastattavaksi seuraavan vastavälikysymyksen:

Mikä on SDP:n vaihtoehto työllisyyden parantamiseksi?

Miksi SDP ensin kannatti ja sitten ryhtyi vastustamaan työmarkkinoilla sovittua ja Euroopassa laajasti tunnustettua kilpailukykysopimusta, jonka myötä vienti vetää, suomalainen työ käy jälleen kaupaksi maailmalla, ja joka on keskeisesti vaikuttanut siihen, että työllisyys kohenee?

Miksi SDP:lle eivät käy mitkään uudistukset, joilla ihmisille on todistetusti saatu töitä ja jotka sitä kautta osaltaan hillitsevät eriarvoistumista?

Miksi SDP esitti eduskuntavaaliohjelmassaan valtiontalouden sopeuttamista neljällä miljardilla eurolla mukaan lukien 250 miljoonan euron säästöillä koulutuksesta, mutta on kuitenkin vastustanut jokseenkin jokaista säästöä, joka on jouduttu tekemään?

1.5.2018

Antti Kaikkonen / kesk

ja koko Keskustan eduskuntaryhmä

Lue seuraavaksi

Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Keskustalta välikysymys lähipalveluiden pelastamiseksi
Keskustan eduskuntaryhmä tekee hallitukselle välikysymyksen neuvola, terveys-, vanhus- ja muista lähipalveluista. Tilanne sosiaali- ja terveyspalveluissa on vakava.
29.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote
Keskustalta välikysymys: Lähipalvelut pitää pelastaa
Keskusta tekee hallitukselle välikysymyksen terveys-, vanhus- ja muista suomalaisten lähipalveluista. Tilanne on vakava.
27.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan eduskuntaryhmän Vapun Vastavälikysymys opposition työllisyysvaihtoehdosta