Siirry sisältöön

Keskustan eduskuntaryhmän varapj. Eeva Kalli: Sote-uudistus turvaa lasten ja nuorten palvelut

Eeva Kallin kuva

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Eeva Kallin mukaan lasten, nuorten ja perheiden kannalta lähipalveluiden toimiminen on arjen kannalta aivan välttämätöntä.

Lähipalveluna, matalalla kynnyksellä on saatava myös ennaltaehkäiseviä palveluita: apua on saatava jo ennen kuin ongelmat ehtivät syventyä ja monimutkaistua. Palveluiden saatavuudessa on Kallin mukaan tällä hetkellä liian suuria eroja alueiden kesken.

– Alueiden eriarvoisuus on ihmisten eriarvoisuutta. Erityisen väärin on lasten keskinäinen eriarvoisuus saatavien palveluiden ja tuen suhteen.

Sipilän hallitus aloitti perhepalveluiden kehittämisen tavalla, jota on jatkettu tälläkin vaalikaudella.

– Uskaltaisin jopa sanoa, että viime kaudella kehitetyt perhekeskukset toimivat hyvänä mallina laajemmille sote-keskuksille, jotka ovat sote-uudistuksen sydän. Ihmisten on saatava apua kerralla ja kokonaisvaltaisesti lähellä kotiaan, eikä niin että apua joutuu hakemaan monelta eri toimijalta. Ihminen on kokonaisuus, siksi myös palveluiden on toimittava kokonaisuutena.

Sote-uudistuksen myötä vastuu sosiaali- ja terveyspalveluista siirtyy maakunnille ja kunnilla pysyy mm. sivistyspalvelut. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta on Kallin mukaan tärkeää, että yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sivistystoimen välillä toimii saumattomasti.

– Saavutetussa sote-neuvottelutuloksessa tunnistetaan tarve maakuntien ja kuntien yhteistyölle – tähän yhteistyöhön peräti velvoitetaan. Pidän välttämättömänä, että tämä yhteistyö tulee olemaan aitoa ja tiivistä.

Maakunnalle siirtyvä oppilashuolto tullaan jatkossakin järjestämään koululla. Koulupsykologit ja terveydenhoitajat pysyvät näin koulun arjessa tiukasti kiinni, mikä on tärkeää niin oppilaiden hyvinvoinnin kuin koulujen henkilökunnan työn tukemiseksi.

– Isot rakenteelliset uudistukset vaikuttavat aina eniten nuorten sukupolvien elämään. Soteuudistus turvaa myös lasten ja nuorten sivistykselliset oikeudet. Moni kunta ikääntyy ja rahat kuluvat yhtä kasvaviin sote-menoihin. Sote-menojen siirtäminen maakuntien harteille turvaa sen, että kunnilla on mahdollisuus selviytyä muista velvoitteistaan, joihin kuuluu mm. lasten kannalta elintärkeä sivistystoimi.

Eeva Kalli

Keskustan eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja (Satakunta)

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi: Kauman esitys on otettava vakvasti - kokoomuksen on syytä kuunnella
Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ehdotti aikaisemmin tällä viikolla työttömyysturvan suojaosan palauttamista. Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kempin mukaan Kauman avaus on tärkeä ja ansaitsee tulla kuulluksi myös hallituksen sisällä.
24.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho: Kokoomuksen ja SDP:n johdolla Suomelle käy aina huonosti
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan seuraavan vaalikauden tärkein tehtävä on pelastaa suomalaiset. Syöksykierre, johon Orpon hallitus on Suomen ajanut, on saatava poikki.
20.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho varoittaa äijäkulttuurista:
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho tyrmää hallituksen raskaussyrjintää lisäävän lakihankkeen ja peräänkuuluttaa tasa-arvon vahvistamista työelämässä.
19.3.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan eduskuntaryhmän varapj. Eeva Kalli: Sote-uudistus turvaa lasten ja nuorten palvelut