Siirry sisältöön

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Hanna-Leena Mattila itsemurhien ehkäisypäivänä 10.9.

Hanna-Leena Mattila

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna-Leena Mattila muistuttaa itsemurhien ehkäisypäivänä, että koronavirus ja siitä seuranneet poikkeukselliset olot ovat tutkimustenkin mukaan lisänneet henkistä pahoinvointia Suomessa.

– Ihmisten jaksamista koetellaan. Viime kuukausina myös mielenterveyspalveluihin pääsy on hankaloitunut ja esimerkiksi terapia-aikoja on peruuntunut.

– Samaan aikaan ihmisten huoli omasta ja läheisten terveydestä, toimeentulosta ja tulevaisuudesta on kasvanut. Usein mielenterveysongelmat lähtevät kärjistymään arjen vastoinkäymisistä. Ihmisten henkisestä hyvinvoinnista on pidettävä huoli terveydestä ja toimeentulosta huolta pitämisen ohella.

Mattilan mukaan tämä tarkoittaa käytännössä, että esimerkiksi terveydenhuollon hoitojonoja lyhennettäessä myös pääsyä mielenterveyspalveluihin helpotetaan ja että vaikeuksissa oleville perheille tarjotaan matalan kynnyksen apua suoraan kotiin. Vastuu on valtion, kuntien ja järjestöjen yhteinen.

– Auttaminen ajoissa ennaltaehkäisee ongelmia. Ongelmien ei saa antaa muuttua inhimillisiksi murhenäytelmiksi.

Mattila muistuttaa, että vastuu kanssaihmisten hyvinvoinnista kuuluu myös jokaiselle suomalaiselle.

– Ei maksa mitään kysyä esimerkiksi naapurin ikäihmiseltä, mitä kuuluu. Tai katsoa muidenkin kuin omien lasten ja nuorten perään. Tai soittaa työkaverille ja kysyä hänen voinnistaan etenkin nyt, kun ihmiset edelleen laajasti ovat etätöissä.

– Suomi pitää saada nousuun, mutta vähintään yhtä tärkeää on pitää kaikki mukana ja tehdä Suomesta välittävämpi yhteiskunta.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Hanna-Leena Mattila itsemurhien ehkäisypäivänä 10.9.