Siirry sisältöön

Keskustan Eeva Kalli: Perheiden toiveet ja Keskustan tavoitteet toteutuvat perhevapaauudistuksessa

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva Kalli iloitsee perhevapauudistuksen etenemisestä.

– Pienten lasten vanhemmat ovat toivoneet lukuisissa tutkimuksissa ansiosidonnaisten perhevapaiden keston pidentämistä, vapaiden käytön joustavoittamista ja kotihoidon tuen säilyttämistä. Hallituksen perhevapaauudistus vastaa nyt näihin kaikkiin perheiden toiveisiin.

Yksi Keskustan kymmenestä kynnyskysymyksestä hallitukseen osallistumiselle oli nykyjärjestelmään nähden aidosti perhe-etuuksia parantavan perhepaketin toteuttaminen.

– Keskusta vaati hallitusneuvotteluissa, että kotihoidon tuki säilytetään nykymuotoisena ja että äitien käytettävissä olevia ansiosidonnaisia perhevapaita ei vähennetä. Nämä tavoitteet kirjattiin myös hallitusohjelmaan. Perhevapaauudistuksen tavoitteena onkin hoivan tasa-arvon ja isien hoivavastuun kasvattaminen isille kohdennettuja etuuksia parantamalla, ei äitien vapaita leikkaamalla tai kotihoidon tukioikeutta heikentämällä.

Kalli iloitsee, että uudistus mahdollistaa perhevapaiden pitämisen entistä joustavammin ja mahdollistaa siten hoivavastuun jakamisen vanhempien kesken arjessa aiempaa paremmin.

– Perheet ovat erilaisia, tarpeet ja toiveet vaihtelevat. On tärkeää, että tämä huomioidaan uudistuksessa.

Kalli kiittelee Keskustan puheenjohtajaa Annika Saarikkoa siitä, että Keskusta kaatoi viime vaalikaudella perhevapaauudistuksen, joka olisi tarkoittanut leikkausta perheiltä.

– Nyt hallituksella on mahdollisuus ja tahtoa tehdä keskustan tavoitteiden mukainen, perheiden asemaa aidosti parantava perhevapaauudistus.

Isien perhevapaiden käyttöön vaikuttavat myös asenteet työelämässä. Kalli toivoo jokaiselle työpaikalle perhemyönteistä ilmapiiriä ja kannustaa kaikkia isiä pitämään heille kuuluvia perhevapaita. Järjestelmän kustannukset toki kasvavat isien vapaiden käytön lisääntyessä.

Kalli muistuttaa, että Keskusta totesi jo ennen eduskuntavaaleja, että lasten ja perheiden tarpeista lähtevä perhevapaauudistus saa aiheuttaa lisäkustannuksia, koska se on keskustalle arvovalinta.

Eeva Kalli

Keskustan eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja (Satakunta)

Lue seuraavaksi

Kaikkonen Orpolle: Pelkkä toivominen ei riitä – hallituksen tehtävä uusia päätöksiä talouden pelastamiseksi
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitukselta uusia toimia Suomen talouden ja työllisyyden vahvistamiseksi. Lähi-idän kiristyneen tilanteen vaikutukset voivat hänen mukaansa heikentää entisestään jo valmiiksi vaikeaa taloustilannetta.
5.3.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Työttömyysturvan suojaosa on palautettava – työn tekemisen on oltava kannattavaa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitusta korjaamaan virheensä ja palauttamaan suojaosan pikaisesti. Suomen työttömyys on kasvanut ja talous laahaa. Samaan aikaan hallitus on poistanut työttömyysturvan suojaosan, joka mahdollisti sen, että työtön saattoi ottaa vastaan lyhyitä ja määräaikaisia keikkatöitä ilman kohtuutonta tulonmenetystä.
27.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Eeva Kalli: Perheiden toiveet ja Keskustan tavoitteet toteutuvat perhevapaauudistuksessa