Skip to content

Keskustan Heikkinen: 16-vuotiaille rajattu ajo-oikeus helpottamaan haja-asutusalueilla asuvien arkea

– Rajattu ajo-oikeus helpottaisi toisella asteella opiskelevien nuorten kulkemista ja asumista kotona. Julkisen liikenteen ulottumattomissa asuvat nuoret voisivat esimerkiksi ajaa kouluun, kuljettaa samalla kavereita sekä hoitaa harrastekuljetuksia ja perheen päivittäisiä asioita. Tämä tasa-arvoistaisi ja helpottaisi maaseudun ja haja-asutusalueiden nuorten sekä perheiden arkea, mainitsee Heikkinen.

Ehdotuksen tarkoituksena on helpottaa nuorten liikkumista ja tehdä siitä turvallisempaa esimerkiksi mopoihin ja mopoautoihin verrattuna.

– Olisi tärkeää, että toisella asteella opiskeleva nuori voisi asua opiskeluiden ajan kotona tai että haja-asutusalueella asuvalla nuorella olisi mahdollisuus harrastaa kaupungissa asuvien tavoin. Kyse on tasa-arvoasiasta, mutta myös maaseudun elinvoiman kysymyksestä, Heikkinen korostaa.

Lue seuraavaksi

”Kepun siltarummut” Keskustalle kunnia-asia
Viikonloppuna uutisoitiin, että töihin ajavien suomalaisten kustannukset voivat lähitulevaisuudessa nousta jopa sadoilla euroilla. Työmatkavähennyksen yläraja lasketaan 7000 euroon ja alarajaa – siis omavastuuta – nostetaan 900 euroon. Jälkimmäinen tuntuu etenkin pienituloisimpien, autoa töissä käyntiin tarvitsevien ihmisten arjessa.
19.9.2023 / Uutiset
Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Lähipalveluiden kurjistaminen tulee kalliiksi
Hallitus kokoontuu ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona budjettiriiheen. Siellä hallitus neuvottelee valtion ensi vuoden budjetista, julkisen talouden suunnitelmasta eli koko vaalikauden menokehyksistä sekä myös kuluvan vuoden lisätalousarviosta.
15.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli kysyi syksyn ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnilla, miksi hallitus leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluista ja keskittää lähipalvelut.
12.9.2023
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Heikkinen: 16-vuotiaille rajattu ajo-oikeus helpottamaan haja-asutusalueilla asuvien arkea