Skip to content

Keskustan Honkonen ja Keskustanuorten Markkanen: Nuoret pois vuokra-asumisen loukusta – jokaiselle nuorelle oikeus omaan asuntoon

Iloiset asunnon remontoijat kippistelevät pensseleillä

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen sekä Suomen Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen ovat huolissaan nykyisen asuntosäästöpalkkiojärjestelmämme (ASP) toimimattomuudesta tämän päivän asuntomarkkinoilla. Asuntojen hintojen kasvu ja ASP-järjestelmän jämähtäneisyys eväävät monen nuoren haaveen omistusasunnosta erityisesti suosituilla alueilla.

ASP-lainajärjestelmän tavoitteena on helpottaa nuoren ensimmäisen oman asunnon hankkimista. Pankki, valtion tukemana, antaa asuntosäästötilille poikkeuksellisen hyvää korkoa ja myöhemmin mahdollisen lainan edullisilla ehdoilla. ASP-lainassa nuori sitoutuu säästämään vähintään 10% asunnon hinnasta. Asunnon oston yhteydessä pankki kattaa ASP-lainalla enintään 90% asunnon ostohinnasta, kuitenkin korkotukilainoista säädettyjen enimmäismäärien puitteissa.

Ympäristöministeriö esittää muutoksia ASP-järjestelmään. Honkosen ja Markkasen mukaan muutokset jäävät kosmeettisiksi ja kunnianhimoisempia muutoksia on saatava.

– Suomi tarvitsee enemmän omistamista ja siksi onkin tärkeää, että yhä useampi suomalainen pääsee kiinni omistusasumiseen näin halutessaan. Valitettavasti ASP-järjestelmämme on vanhanaikainen eikä kykene vastaamaan enää nykyisten asuntomarkkinoiden tarpeisiin, toteaa Honkonen.

Nykyiset lainarajat ja enimmäisneliöt rajaavat asunnon ostomahdollisuuksia suosituilla alueilla. Juuri päätetyssä ympäristöministeriön asetuksessa esimerkiksi Helsingissä enimmäislaina olisi 215 000 euroa ja Espoossa sekä Vantaalla 160 000 euroa, toteaa Honkonen.

– Monen nuoren haaveena on jossakin vaiheessa hankkia oma koti. Haaveet omistusasunnosta kuitenkin lykkääntyvät, koska asunnon hankkiminen ei ole taloudellisesti mahdollista. Nykyisillä ASP-järjestelmän rajoituksilla mahdollisuudet oman omistusasunnon hankkimiseen ovat heikot etenkin pääkaupunkiseudulla, toteaa Markkanen.

Tänään esitelty ASP-korkotukilainojen enimmäismäärän nosto on hyvä muutos, mutta lisää kehittämistä tarvitaan.

Honkonen ja Markkanen esittävät, että ASP-järjestelmään tulisi lisätä enemmän joustoja ja osa harkinnasta tulisi jättää pankin tehtäväksi, noudattaen kuitenkin hyvää pankkitapaa. Yksi tapa olisi esimerkiksi poistaa ASP-asuntojen osalta hintarajat kokonaan. Keskustan tavoitteena on, että jokaisella työssäkäyvällä nuorella olisi jatkossa mahdollisuus hankkia oma koti.

Petri Honkonen

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja (Keski-Suomi)

Lue seuraavaksi

Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Keskustalta välikysymys lähipalveluiden pelastamiseksi
Keskustan eduskuntaryhmä tekee hallitukselle välikysymyksen neuvola, terveys-, vanhus- ja muista lähipalveluista. Tilanne sosiaali- ja terveyspalveluissa on vakava.
29.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote
Keskustalta välikysymys: Lähipalvelut pitää pelastaa
Keskusta tekee hallitukselle välikysymyksen terveys-, vanhus- ja muista suomalaisten lähipalveluista. Tilanne on vakava.
27.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Honkonen ja Keskustanuorten Markkanen: Nuoret pois vuokra-asumisen loukusta – jokaiselle nuorelle oikeus omaan asuntoon